Saarna 10. sunnuntaina helluntaista

Jeesus sanoi:
»Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä! Totisesti: hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa.
Palvelija saattaa kuitenkin ajatella: ’Isäntä ei tule vielä pitkään aikaan!’ Niin hän alkaa piestä palvelijoita ja palvelustyttöjä, syödä ja juoda ja juopotella. Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen isäntänsä tulee ja hakkaa hänet kuoliaaksi, ja niin palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset.
Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.»


Virkaurani huippuhetkiä ovat olleet, kun olen saanut toimia kirkkoherrana ja rehtorina. Kirkkoherrana olen toiminut kaksi päivää, rehtorina yhteensä viisi tuntia. Nämä ovat olleet tilanteita, joissa haltuuni on uskottu kaikkein eniten. Vastuu on painanut ja musertanut alleen! Vai onko sittenkään?

Päivän evankeliumi asettaa eteemme iankaikkisuusperspektiivin. Jumalan käskyistä kolme ensimmäistä koskee juuri iankaikkisuutta, suhdettamme Jumalaan. Seitsemän muuta käsittelevät ajallisia asioita, suhdettamme lähimmäiseen. Niilläkin tosin on suuri iankaikkinen merkitys. Se, joka vihaa veljeään, ei voi samaan aikaan rakastaa Jumalaa, opettaa 1. Johanneksen kirje.

Mutta ketä taloudenhoitajat ovat, joita Jeesus vertauksessaan tarkoittaa? Entä ketä ovat nämä, joille tulisi antaa leipäannos ajallaan? Vertaus voidaan varmasti ymmärtää kahdella tavalla. Se voidaan ymmärtää joko niin, että taloudenhoitaja on jokainen kristitty, jokainen Jeesuksen seuraaja. Tällöin tämä vertaus saa globaalin ulottuvuuden, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden näkökulman. Ei tämä ole ollenkaan väärin tämäkään ajatustapa. Onhan Jumala antanut ihmiselle tehtäväksi jo Eedenin puutarhassa viljellä ja varjella maata. Monta kertaa Raamattu myös kehottaa osoittamaan rakkautta ja vieraanvaraisuutta myös muukalaisia kohtaan. Siksi meidän jokaisen on syytä kysyä tänään itseltämme: miten olen elämässäni edistänyt oikeudenmukaisuutta ja ruoan tasan jakamista koko maailmassa? Olenko ottanut huomioon, että eräänä päivänä joudun tästäkin elämän osa-alueesta tekemään tiliä Kristuksen tuomioistuimen edessä?

Mutta kyllä tämä vertaus sittenkin on kohdistettu ennen kaikkea seurakuntaan, sen hyvinvointiin ja uskollisuuteen Kristusta kohtaan. Kristus on Herra, joka on palaamassa takaisin maan päälle viimeistä tuomiota toteuttamaan. Sen ajan, kun hän on taivaassa, hän on uskonut evankeliumin ja kirkkonsa taloudenhoitajiensa haltuun. Jeesus sanoi Pietarille: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

Juuri tämän kirkon hoitamisesta on kyse tässä Jeesuksen vertauksessa. Siinä on neljänlaisia palvelijoita – taloudenhoitajaa Jeesus nimittä samalla palvelijaksi (doulos), joka kreikankielessä tarkoittaa myös orjaa. Ensimmäinen palvelija on odottanut Herransa paluuta, pitänyt huolta laumasta, ruokkinut sitä ja varjellut sitä susilta. Häntä Jeesus nimittää autuaaksi eli toisin sanoen onnelliseksi. Miksi autuaaksi? Hän pääsee taivaaseen. Mitä tarkoittaa, että hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa? Sitä, että Jeesuksessa taivaaseen pelastuva omistaa kaikki taivaan aarteet ja perinnön. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän (Room 8:17)

Sitten Jeesus kertoo palvelijasta, joka tekee aivan toisin. Hän kertoo palvelijasta, joka ei usko Jeesuksen palaavan vielä pitkään aikaan ja ryhtyy siitä syystä keskittymään lähinnä omaan nautinnonhaluunsa. Hän suorastaan pahoinpitelee laumaansa ja tyydyttää omia syntisiä himojaan. Hänen turvansa on siinä, että hän uskoo Jeesuksen palaavan vasta paljon myöhemmin. Hänen logiikkansa on: ”Jeesus on viipynyt jo 2000 vuotta. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä!” Mutta Jeesus palaa hetkenä, jota yksikään ei tiedä. Tämän palvelijan kohtalo on – huomaa tämä! – sama kuin epäuskoisen. Toisin sanoen: näin toimiva palvelija oli joutunut armon ulkopuolelle. Kuinka hirveää onkaan, jos Jumalan valtakunnan palvelija joutuu kadotukseen. Niin Jeesus kuitenkin yksiselitteisesti sanoo.

Sitten Jeesus kertoo palvelijoista, joista ensimmäinen oli kyllä tietoinen Jeesuksen paluusta, mutta ei tehnyt mitään – ei hyvää eikä pahaa - vaikka oli saanut Jeesukselta lauman hoitoonsa. Hän siis tiesi, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta ei tehnyt. Hänen rangaistuksensa oli enemmän raipaniskuja kuin toinen, joka oli ollut tietämätön Jeesuksen tahdosta. Hän oli toiminut samoin kuin ensimmäinen, mutta ei ollut tiennyt tekevänsä väärin. Hän pääsee vähemmällä rangaistuksella.

Mitä eroa näillä kolmella viimeksi mainitulla palvelijalla oli ensimmäiseen verrattuna? Opettaako tämä vertaus nyt pelastumista tekojen kautta – mitä paremmin pappi hoitaa virkaansa, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on päästä taivaaseen? Ei! Mutta nyt eteemme nousee mainitsemani iankaikkisuusperspektiivi, joka ratkaisee, miten Jeesus kohtelee näitä neljää palvelijaa. Ensimmäinen palvelija oli odottanut Jeesuksen paluuta. Hänen silmiensä edessä oli jatkuvasti viimeisen tuomion ja iankaikkisuuden perspektiivi. Hän muisti, että on olemassa taivas ja on olemassa helvetti. Miten Jeesus kohteli tätä palvelijaa? Kuin ystäväänsä tai veljeään. Hän antaa tälle koko omaisuuden hoitoonsa. Hän julistaa tämän autuaaksi. Hän ei rankaise, vaan palkitsee. Toisin sanoen: tämä palvelija oli elänyt armosta. Ei hänen palvelustyönsä häntä pelastaisi, vaan se, että hän oli saanut syntinsä anteeksi. Iankaikkisuusperspektiivi oli vetänyt häntä lähemmäs Jeesusta. Tästä hän oli saanut myös motivaation ja näyn palvelustyöhönsä.

Entäpä nämä toiset palvelijat? Eräs oli tietoinen Jeesuksen paluusta, mutta oli pahoinpidellyt Jeesuksen hänelle uskoma laumaa. Toinen oli tietoinen Jeesuksen paluusta, mutta ei pitänyt mitenkään tärkeänä tehdä Jumalan valtakunnan työtä Jeesuksen tarkoittamalla tavalla. Kolmas ei edes tiennyt tällaisesta iankaikkisuusperspektiivistä. Miten Jeesus heitä kohtelee? Kuin orjia. Orjia rangaistiin Jeesuksen ajan yhteiskunnassa juuri tuolla tavoin: pahimmista rikkeistä kuolemalla, lievemmistä raipaniskuin, joiden määrä riippui rikoksen suuruudesta. Vahingossa tehdyistä rötöksistä sai vähemmän raippaa kuin tahallaan tehdyistä. Nyt Jeesus kohtelee näitä vertauksen palvelijoita kuin orjia. Toisin sanoen seuraava Raamatun lupaus ei näiden palvelijoiden kohdalla käynyt toteen: Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta. Miksi näin tapahtui? Koska nämä palvelijat eivät todellisuudessa eläneet armon alla. He eivät tehneet Jumalan valtakunnan työtä iankaikkisuusperspektiivistä käsin, vaan heidän motiivinsa oli joku muu. Näin armon alla eläminen ja Jeesuksen paluun odottaminen kuuluvat erottamattomasti yhteen.

Herkullisia esimerkkejä riittäisi varmasti näistä viimeksi mainituista palvelijoista. Voisimme käydä läpi erilaisia väärinkäytöksiä ja sanomalehtilööppejä tältäkin kesältä ja antaa kirkonmiesten kuulla kunniansa. Sitä emme kuitenkaan tee. Sillä oleellisempaa on kysyä itseltä: entä minä? Elänkö tänä päivänä armon alla? Saanko olla Jumalan perillinen Jeesuksen tähden? ”Jeesus rakkaani, saanko luoksesi kohta päästä autuuteesi? Saako tällainen, heikko, vaivainen, tulla Jeesus yhteyteesi? Saan, kun Jeesus itse minut lunastit, kalliin veresi kun kerran vuodatit. Jeesus rakkaani, saan siis luoksesi kohta päästä autuuteeni.”

Kukas se kissan hännän nostaa jos ei kissa itse?

Ei voi mitään. Illat pimenevät ja syksy saa. Syysiltojen ratoksi (tai vaihtoehtoisesti unilääkkeeksi) suosittelen seuraavia virikkeitä:

https://www.bod.fi/index.php?id=1258&objk_id=223083

http://www.bod.fi/index.php?id=1257&objk_id=156434

--
Viimeisiä lomapäiviä käytän jälleen kirjoittamiseen. Lukuvuoden aikana ei sitten ensin ehdi kirjoittaa mitään, sitten ei ehdi lukea mitään ja suvivirteen mennessä ei enää ehdi ajatellakaan mitään. Onneksi kesällä ehtii.