Kirjoitus julkaistu Pyhäkön lamppu -lehdessä joulukuussa 2009
Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. (Luuk 2:6-7)
Nämä halvoilta vaikuttavat jakeet on helppo sivuuttaa jouluevankeliumissa. Tai sitten on helppoa alkaa voivottelemaan, kuinka majatalossa ei ollut tilaa Jeesukselle ja Marialle sekä Joosefille. On toki syytä tänäkin jouluna kysyä, onko Jeesuksella tilaa elämässäni ja sydämessäni vai kehotanko häntä menemään naapuriin. Emmekä tietenkään saa unohtaa niitä tuhansia ja taas tuhansia lapsia, joille ei ole tilaa kotona – viemäriputkistoissa sen sijaan on.
Mutta kuitenkin: joulun sanoma ei sittenkään avaudu tätä kautta. Olemme tekemisissä sellaisen asian kanssa, joka avautui itselleni eräänä marraskuisena maanantaina aivan erityisellä tavalla. Esikoisemme syntyi maailmaan. Tuolloin sen ymmärsin: lapsi on lahja!
Noin viiden minuutin ikäisenä synnytyssalin lämpölampun alla esikoispoikamme tarttui sormeeni ja katsoi sinisillä silmillään suoraan silmiini. Siitä muutaman minuutin kuluttua tuo Jumalan luoma ihme nukahti syliini. Ja ajattele: maailmankaikkeuden Herra on jouluyönä ollut aivan samanlainen vanhemmistaan riippuvainen pieni käärö. Kaikkien tarpeidemme täyttäjä on ollut täysin riippuvainen vanhempiensa antamasta ravinnosta. Turvamme ja auttajamme hädän hetkellä on tarvinnut vanhempiensa turvaa, lämpöä ja apua. Hän, jonka puoleen ihminen kääntyy suojaa hakeakseen, on etsinyt suojaa vanhempiensa kasvoilta. Yömme vartija on itse nukahtanut vanhempiensa syliin. Voiko Jumala enää syvemmin sitoutua ihmiskuntaan?
Eräs tunnetuimpia kompakysymyksiä, jolla Jumalan kaikkivaltiutta koetellaan, on seuraavanlainen: ”Jos Jumala on kaikkivaltias, voiko hän luoda niin ison kiven, ettei jaksa nostaa sitä?” Vastaat miten tahansa, niin Jumala joutuu luopumaan kaikkivaltiudestaan. Mutta tämäkin ongelma saa ratkaisunsa jouluyönä. Jumala voi tulla niin heikoksi, että hän ei jaksa kantaa edes ristin poikkipuuta. Jouluyönä kaikkivaltias Jumala teki itsestään niin heikon, että hän ei jaksanut pitää edes päätään pystyssä, vaan tarvitsi äidin tai isän kättä avukseen. Kaikkivaltias Jumala kätkeytyy heikkouteen – ja on samalla kaikkivaltias. Kaikkivaltias Jumala oli maailmassa niin havaittavalla tavalla, että hänet saattoi ottaa syliin. Sama Jumala kuitenkin herätti Jeesuksen kuolleista pääsiäispäivänä.
Lapsi on lahja. Jumala tulee Jeesus-lapsessa ihmiseksi ja lahjoittaa hänessä kaiken, mitä tarvitsemme tässä elämässä ja tulevassa. Mutta kuka tämän lahjan saa omakseen? Jeesuksen mukaan taivaan valtakunta kuuluu lasten kaltaisille. Tätä on yritetty hurskaasti selittää siten, että lapset ovat nöyriä ja vähään tyytyväisiä ja ottavat kaiken kyselemättä vastaan. Reilun kahden viikon kokemuksella sanon, että tämä on pötypuhetta. Vastasyntynyt on vaativa olento. Hän vaatii kaiken huomion itsekkäästi itselleen. Jos hänellä on jokin tarve, hän ilmaisee sen kovaäänisesti, oli vuorokaudenaika mikä tahansa. Aina vanhemmat eivät edes ymmärrä, mikä on vialla. Silloin isä ja äiti ovat ymmällään lapsensa kanssa. Ja innolla jo odotan poikamme kyselykautta. Silloin viimeistään kaikki asiat tulevat kyseenalaistetuiksi.
Mutta juuri tässä on evankeliumi. Lapsen ei tarvitse muuttua nöyräksi ja vähään tyytyväiseksi - eli aikuiseksi – jotta voisi uskoa Jeesukseen Vapahtajana. Eikä tarvitse sinunkaan. Itsekkäänä, vaativana ja kovaäänisenä saat ottaa Jeesuksessa vastaan syntiesi anteeksiantamuksen. Kyselevänä, kyseenalaistavana ja tyytymättömänä saat valmiin, ihanan lahjan.
Miksi sitten Jeesus asetti tällaisen mahdottoman olennon taivaan valtakunnan esikuvaksi? Ensinnäkin siksi, että taivas on avattu mahdottomia varten. Jos taivaan valtakunta kuuluu niin mahdottomalle olennolle kuin lapselle, et sinäkään jää sen ulkopuolelle. Toiseksi: mikä onkaan into, jolla nälkäinen pieni lapsi käy imemään äitinsä rintaa. Olisipa meillä edes pieni määrä tuosta innosta käydä nauttimaan syntien anteeksiantamuksen ja autuuden lahjoja. Suotta ei apostoli Pietari kirjoita: ”Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. Olettehan te maistaneet Herran hyvyyttä.” Kolmanneksi: se, mikä maailmassa on heikkoa ja vähäpätöistä, on Jumalalle arvokasta ja voimallista. Haavoittuvassa Jeesus-lapsessa oli läsnä koko Jumala täyteys. Kukapa olisi arvannut, että tästä Marian esikoispojasta sanotaan myöhemmin näin: ”Kun Jumala jälleen tuo Esikoisensa maailmaan, hän sanoo: - Kaikki Jumalan enkelit kumartakoot häntä.”
