Ilm. 3: 1-6
»Sardeksen seurakunnan enkelille kirjoita:
Näin sanoo hän, jolla on Jumalan seitsemän henkeä ja seitsemän tähteä:
Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut. Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan. Olen havainnut, että tekosi eivät täytä minun Jumalani vaatimusta. Muista, kuinka kuulit sanan ja otit sen vastaan, tarkkaa sitä ja tee parannus. Ellet ole hereillä, minä tulen kuin varas, yllätän sinut hetkellä, jota et aavista.
Muutamia sinulla sentään on Sardeksessa, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan. He saavat käyskennellä minun seurassani valkeissa vaatteissa; he ovat sen arvoisia. Se, joka voittaa, saa ylleen valkeat vaatteet, enkä minä pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta, vaan tunnustan hänet omakseni Isäni ja hänen enkeliensä edessä.
Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.»
”Meillä maailman vahvimmilla miehillä on hyvin tärkeää neljä lajia. Yksi on autonkanto, toinen on murkulavippi ja kolmas on... No, anyway. Mutta ehdottomasti tärkeimpänä on olla valmiina odottamassa Jeesuksen paluuta, jonka hetkeä edes Norjan maailman vahvin mies ei tiedä.”
Leirimme viimeisenä iltana gaalaillassamme vieraili useita julkisuuden henkilöitä, muiden mukana myös Vintiöistä tutut maailman vahvimmat miehet. Erehdyttävästi nämä julkkikset muistuttivat tosin leirin isosia ja opettajia, mutta se onkin jo toinen juttu.
Pyhän aiheena on siis etsikkoaikoja. Etsikkoaika-sanaa yleiskielessä käytetään, kun tahdotaan ilmaista, että johonkin asiaan kaivataan muutosta tai on väistämättä tulossa muutos. Tuohon muutokseen reagoimisesta riippuu, miten asiat tulevaisuudessa näyttäytyvät. Tällä hetkellä on esimerkiksi kaiken tietävän Googlen mukaan menossa etsikkoaika kirjastoilla ja teknologiateollisuudella. Jääkiekkojoukkueillakin sanotaan usein olevan etsikkoaika, kun tappioputken päässä häämöttää muutoin liigan päättyminen. Esimerkiksi Tapparalla sanottiin viime kaudella olevan etsikkoaika, kun se oli hävinnyt neljä ottelua putkeen. Ilmeisesti Tappara jollain tavalla osasi etsikkoaikansa hyödyntääkin, vaikka ei ihan kärkisijoille päässytkään.
Mutta mitä etsikkoajalla tarkoitetaan kristillisessä uskossa? Vanhassa kristinopissa, joka on tuttu monelle teistä seurakuntalaisista, etsikkoajasta opetetaan näin:
”Ihmisen elämässä on aikoja, jolloin Jumala erityisesti vetää häntä puoleensa. Sellaista aikaa kutsutaan etsikkoajaksi. Useimmiten Jumala kutsuu meitä jo nuoruudessa.”
Sopiiko tämä yhteen sen suhteen, mitä etsikkoajalla tarkoitetaan yleiskielessä? Kyllä sopii mitä parhaimmalla tavalla. Yleiskielessä puhutaan siis muutoksesta, muutoksen tarpeesta ja muutokseen reagoimisesta. Myös Jumalan kutsuun liittyvät nämä kolme asiaa.
Ensinnäkin muutoksen tarve. Mihin tarvitaan muutosta? Tappara tarvitsi viime kaudella muutosta tappioputkeensa. Voidaan sanoa, että ihmisen kohdalla tilanne on vähän samankaltainen paitsi että kyse on vielä suuremmista tappioista ja paljon vakavammasta asiasta kuin jääkiekon SM-liiga, jos nyt sen vakavampaa asiaa voi enää ollakaan. Kyse on siitä, onko meillä asiat Jumalan kanssa niin kuin niiden pitäisi olla. Lukemassani raamatuntekstissä tämä muutoksen tarve tulee hyvin esille. Sardeksen seurakunta, jonne Jeesus itse nämä sanansa sanoo, oli kuolemaisillaan. Mikä tähän oli syynä? Se, että Sardeksen seurakunta oli joutunut kauas Jeesuksesta. Se ei enää odottanut Jeesuksen paluuta eikä kuunnellut Jeesuksen ääntä evankeliumissa. Siksi se saa kuulla varsin kovia sanoja. Sardeksen seurakuntaa ja seurakuntalaisia kutsuttiin muutokseen – takaisin Jeesuksen luo, Jeesuksen yhteyteen.
Päivän raamatuntekstistä käy ilmi, mikä on ihmisen tärkein asia. Se on saada nimi elämänkirjaan ja valkeat vaatteet, joissa voi mennä Jumalan eteen ja päästä taivaaseen. Nämä vertauskuvat puhuvat täsmälleen samasta asiasta: miten meistä tulee Jumalan lapsia ja taivaan perillisiä. Tämä onkin ehkä isoin muutos, jonka ihminen voi elämässään kokea.
Pitkä valkoinen kastemekko ja nyt konfirmaatiossa käytettävä valkoinen alba kuvaavat tätä valkoista vaatetta, joka päällä saa tulla taivaaseen. Raamatun opetuksen mukaan kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Jo kasteen yhteydessä meidät on siis puettu syntien anteeksiantamuksella ja Kristuksen pyhyydellä ja puhtaudella. Se on ainoa asia, jonka varassa syntinen ihminen – sinä ja minä – voi astua Jumalan eteen ja päästä taivaaseen. Ja tämä syntien anteeksiantamus meille on annettu valmiina lahjana. Kasteen yhteydessä nimemme on kirjoitettu elämän kirjaan. Se on kirja, johon on taivaassa talletettuna niiden nimet, jotka Jeesus viimeisenä päivänä kutsuu luokseen taivaaseen.
Tätä lahjaa olemme yhdessä eläneet todeksi ja ihmetelleet myös rippikoulun aikana. Nyt meiltä kysytään: mitä tämä lahja meille merkitsee? Vai merkitseekö mitään? Tahdommeko tänään tulla Jeesuksen luo vai lähdemmekö hänen luotaan pois?
Lukemastani Raamatun tekstistä käy ilmi, että Sardeksen seurakunnassa osa oli työntänyt syntien anteeksiantamuksen lahjan pois elämästään. He olivat lähteneet Jeesuksen yhteydestä pois. Jeesus lupaa, että ne, jotka pysyvät hänen yhteydessään loppuun saakka, hän tunnustaa omakseen Isänsä edessä. Mutta niitä, jotka hänet työntävät pois ja hylkäävät, hän ei tunnusta omikseen. Valkoiset vaatteet voi menettää ja nimen elämänkirjassa. Näin käy elämällä epäuskossa. Siksi on aiheellista kysyä tänäänkin: olenko minä Jeesuksen oma, elänkö minä Jeesuksen yhteydessä?
Etsikkoaika merkitsee myös muutokseen vastaamista. Tämän päivän raamatunteksti on kirjoitettu ennen kaikkea Sardeksen seurakunnan pastorille. Pastori ei ollut hoitanut hommiaan, vaan oli keskittynyt juomaan kahvia Esson baarissa ja vetämään pitkävetoa Tapparan ja Ilveksen pelistä. Sen sijaan pastorin olisi pitänyt etsiä eksyneitä, tuoda takaisin laumasta harhautuneita, sitoa murtuneita jalkoja ja hoivata uupuneita. Eli kutsua iankaikkisen elämän tielle. Kutsua muutokseen.
Miten sen sanoisin niin selkeästi, että keneltäkään ei menisi ohi: jokaista ihmistä tässäkin konfirmaatiomessussa Jeesus etsii, hoitaa, kutsuu ja houkuttelee takaisin yhteyteensä. Ei ole ketään, jolle Jeesus sanoisi: mene pois, et kelpaa minulle. Vaikka kuinka olisi taivaan tietä kulkiessa navigaattori jäänyt päivittämättä ja sen takia on nyt eksyksissä, juuri nyt on oikea hetki sen päivittämiselle. Apostoli Paavali kirjoittaa Raamatussa näin:
Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! 2 Hänhän sanoo:
-- Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun.
Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.
No missä Jeesus sitten etsii, kutsuu ja hoitaa? Oikea vastaus on: diskossa. Nimittäin ortodoksisessa kirkossa ehtoollisleipälautasta kutsutaan nimellä diskos. Jeesus itse on ehtoollisen leivässä ja viinissä havaittavalla ja todellisella tavalla läsnä. Siellä, missä Jeesus on läsnä, hän antaa synnit anteeksi , pelastaa ja ottaa omakseen. Kävimme rippikoulussa läpi uskon hoitamista ja kysyin, mikä mahtaa olla oikea puhdistusaine, kun synti painaa omaatuntoa. Joku rippikoululaisista vastasi hienolla tavalla: Oliskohan Jeesuksen ruumis ja veri? Aivan oikein. Ehtoollispöydässä päältämme otetaan syntien likaamat matkavaatteet pois ja annetaan tilalle puhtaat vaatteet. Niissä on taas hyvä jatkaa taivasmatkaa Jeesuksen kanssa.
Tänään Jeesus siis kutsuu luokseen, olipa elämäntilanteesi minkälainen hyvänsä. Jos tänään tulemme hänen luokseen ja elämme hänen lähellään, on turvallista sanoa niin kuin maailman vahvin mies sanoisi: ”Ikinä en ole Jeesusta hylännyt. En ole ikinä hylännyt! Jos joku väittää että olen hylännyt niin aijaijai!” Jeesuksen kanssa - ja vain Jeesuksen kanssa - maailman vahvin mieskin pääsee taivaaseen.
tiistai 10. elokuuta 2010
lauantai 23. tammikuuta 2010
SAARNA HAUKIVUOREN KIRKOSSA 3 SUNNUNTAI LOPPIAISESTA 2010
Matt. 8: 5–13
Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: "Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa." Jeesus sanoi: "Minä tulen ja parannan hänet." Mutta sadanpäällikkö vastasi: "Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: 'Mene', niin hän menee, tai toiselle: 'Tule', niin hän tulee, tai palvelijalleni: 'Tee tämä', niin hän tekee."
Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita." Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: "Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot." Sillä hetkellä palvelija parani.
Tässä saarnassa on käytetty ajatuksia, jotka ovat syntyneet yhteistyössä rippikoululaisten kanssa. Pyrin myös erityisesti selventämään kohtia, jotka rippikoululaiset ovat kokeneet vaikeiksi ymmärtää.
Kenen luokse menemme hädän hetkellä? Keneen silloin turvaamme? Avunlähteitä on useita. Monet meistä turvaavat läheisiin ihmisiin. Siis sellaisiin ihmisiin, joihin voi luottaa. Valtaosalle omat vanhemmat ovat tällaisia. Monet saavat apua myös auttamista työkseen tekeviltä. Tällainen apu onkin Jumalan salattua työtä maailmassa. Jumala voi antaa apunsa niin ensiavun lääkärin, naapurin tädin kuin tiepalvelumiehenkin kautta. Mutta meidän on syytä muistaa, keneltä elämässämme saamme avun. ”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä”, on laulettu jo vuosisatoja ennen Jeesuksen maanpäällistä toimintaa. Hänessä Jumalan apu ihmiskuntaa kohtaan on tullut niin lähelle kuin se vain voi tulla.
Kun kysyin saarnan valmisteluun osallistuneelta rippikouluryhmältä, kenen sanoihin on helppoa luottaa, kaksi sanaa nousi ylitse muiden: luotettava ja tuttu. Luotettava ja tuttu! Mahtoiko tämä olla myös evankeliumissa esiintyvän sadanpäällikön mielessä, kun hän tuli Jeesuksen luokse. Hän oli todennäköisesti kuullut, että Jeesus pystyi parantamaan ihmisiä, joilla ei muuten ollut toivoa. Kapernaum oli jonkin aikaa Jeesuksen kotikaupunki, jossa hän opetti ihmisille Jumalan valtakunnasta ja teki tunnustekoja. Kapernaum oli Jeesuksen aikana asukasluvultaan vain hieman suurempi kuin entinen Haukivuoren kunta oli. Eli todennäköisesti tuo roomalainen upseeri ajatteli Jeesuksesta, että tähän mieheen voi luottaa. Tämä mies on tuttu. Häntä uskaltaa lähestyä.
Kun ajattelen rippikoulun tavoitetta, eikö se ole juuri siinä, että Jeesuksesta voisi meillekin tulla luotettava ja tuttu. Kun kohtaamme vieraan ihmisen, olemme useimmiten varuillamme. Emme uskalla avata sydämen sopukoita emmekä olla oma itsemme. Huonot puolet pyrimme peittämään kokonaan, koska emme tahdo vieraiden ihmisten tietävän, mitä paheita kannamme mukanamme. Se, mikä meissä on herkkää ja haavoittuvaista, on vieraan ihmisen läsnä ollessa visusti pakattu niin tiukkaan pakettiin, ettei sieltä vahingossakaan raotu mitään.
Miten on, kun kohtaamme Jeesuksen? Kohtaamme hänet täällä jumalanpalveluksessa. Onko hän meille luotettava ja tuttu? Vai onko hän meille vieras ja outo? Vaikka Jeesus olisikin meille vieras ja tuntematon, me emme ole kuitenkaan Jeesukselle tuntemattomia. Raamatun mukaan Jumala on luonut ihmisen sisintä myöten. Häneltä ei pieninkään luumme ole salassa. Eikä ole sellaista paikkaa, minne voisimme mennä Jumalan katseen ulottumattomiin.
Mutta miten me voisimme oppia tuntemaan Jeesuksen? Miten hänestä tulisi meille luotettava ja tuttu? Siten, että olemme mahdollisimman paljon hänen lähellään. Meidän on opittava tuntemaan, millainen Jeesus on ihan oikeasti. Jos tietomme jostakin ihmisestä perustuu vaikka iltapäivälehtien lööppeihin, voimmeko oikeasti sanoa, että tunnemme hänet? Tai jos käsityksemme jostakin ihmisestä perustuvat siihen, mitä olemme hänestä kavereilta kuulleet, voimmeko sanoa tuntevamme hänet? Emmekö ole silloin aika pinnallisten mielikuvien varassa Vastaavasti jos tietomme Jeesuksesta ja Jumalasta pohjautuvat omiin ennakkoluuloihin tai huhupuheisiin, olemme hakoteillä.
Siksi tarvitsemme paikkoja, joissa Jeesus on läsnä ja jossa voimme kohdata ja oppia tuntemaan häntä. Näin hänestä tulee meille luotettava ja tuttu. Me tarvitsemme Raamattua, jonka kautta opimme tuntemaan, mitä Jeesus on tehnyt, mitä hän on opettanut ja puhunut. Mutta me tarvitsemme myös ehtoollista. Kun eilen puhuimme siitä, kenen sanoihin on helppo luottaa, luki eräässä paperissa: rikkaiden. Tarkemmin ajateltuna tätä voidaan soveltaa Jeesukseen. Hän on nimittäin niin rikas, että hänellä on varaa joka sunnuntai antaa meille kaikki rikkaudet, mitä hänellä on. Hän laittaa joka sunnuntai parasta pöytään. Järjellä ajateltuna tämä ei avaudu, sillä tarjoamiset vaikuttavat halvoilta: pala leipää ja tilkka viiniä. Mutta näissä leivässä ja viinissä on kaikki, mitä tarvitsemme: syntien anteeksisaaminen, lääke pahaa omaatuntoa vastaan, iankaikkinen elämä, vapautus tuomiosta ja kadotuksesta. Mitä tämä on Jeesukselle maksanut? Vastaus on: kaiken. Hänen kunniansa, hänen elämänsä, hänen henkensä. Jeesus kärsi ja kuoli ristillä, jotta ei olisi mitään, mikä voisi erottaa meidät Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Eikö tällaiseen kaveriin voi luottaa ja eikö hänen kanssaan tee mieli tulla tutuksi?
Sadanpäällikkö luotti Jeesuksen sanoihin. Hän uskoi, että se, mitä Jeesus sanoo, pitää paikkansa. Ja näin tapahtui. Monet ihmiset sanoisivat uskovansa Jumalaan, jos Jumala tulisi heidän luokseen, näyttäisi itsensä. Mutta sadanpäällikkö oli aivan oikein ymmärtänyt, ettei tämä ole tarpeen. Jeesus oli valmis tulemaan sadanpäällikön kotiin. Näin Jumala itse olisi tullut sadanpäällikön kotiin ja näyttänyt itsensä, sillä juuri Jeesuksessahan me kohtaamme Jumalan. Mutta sadanpäällikkö sanoi: ”sano vain sana ja palvelijani paranee”. Jeesus hämmästeli tätä ja piti tätä oikeana uskona. Sitä se olikin. Kun me tahdomme oppia tuntemaan ja luottamaan Jeesuksen, ei meillä ole mitään muuta keinoa kuin luottaa Jeesuksen sanoihin. Se, mitä Jeesus Raamatussa lupaa, pitää paikkansa. Kun Jeesus sanoo, että jokainen, joka uskoo häneen, saa syntinsä anteeksi ja pääsee taivaaseen, se pitää paikkansa. Kun Jeesus sanoo, ettei hän aja luotaan ketään pois, se pitää paikkansa. Kun Jeesus sanoo olevansa ainoa tie Jumalan luo, se pitää paikkansa.
Mutta mitä tarkoittaa, että ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen? Entä se, että idästä ja lännestä tulee monia, jotka saavat käydä Jumalan valtakunnassa aterialle? Jeesuksen aikalaiset torjuivat Jeesuksen. Heille Jeesus ei ollut luotettava ja tuttu, vaan vieras ja outo. He eivät uskoneet Jeesuksen sanoja, vaan olivat valmiit naulitsemaan hänet ristille. Kuitenkin juuuri heillä oli aitiopaikka luottaa ja tutustua Jeesukseen. Sitä he eivät tehneet. Entä me? Kun Jeesus tulee luoksemme, lähetämmekö hänet tarpeettomana pois? Vai avaammeko sydämemme ja sanomme: Tässä olen. Tahdon uskoa elämäni sinun käsiisi. Ole sinä auttajani hädän hetkellä. Anna sinä anteeksi pahat tekoni. Vie minut perille taivaaseen.
Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: "Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa." Jeesus sanoi: "Minä tulen ja parannan hänet." Mutta sadanpäällikkö vastasi: "Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: 'Mene', niin hän menee, tai toiselle: 'Tule', niin hän tulee, tai palvelijalleni: 'Tee tämä', niin hän tekee."
Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita." Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: "Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot." Sillä hetkellä palvelija parani.
Tässä saarnassa on käytetty ajatuksia, jotka ovat syntyneet yhteistyössä rippikoululaisten kanssa. Pyrin myös erityisesti selventämään kohtia, jotka rippikoululaiset ovat kokeneet vaikeiksi ymmärtää.
Kenen luokse menemme hädän hetkellä? Keneen silloin turvaamme? Avunlähteitä on useita. Monet meistä turvaavat läheisiin ihmisiin. Siis sellaisiin ihmisiin, joihin voi luottaa. Valtaosalle omat vanhemmat ovat tällaisia. Monet saavat apua myös auttamista työkseen tekeviltä. Tällainen apu onkin Jumalan salattua työtä maailmassa. Jumala voi antaa apunsa niin ensiavun lääkärin, naapurin tädin kuin tiepalvelumiehenkin kautta. Mutta meidän on syytä muistaa, keneltä elämässämme saamme avun. ”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä”, on laulettu jo vuosisatoja ennen Jeesuksen maanpäällistä toimintaa. Hänessä Jumalan apu ihmiskuntaa kohtaan on tullut niin lähelle kuin se vain voi tulla.
Kun kysyin saarnan valmisteluun osallistuneelta rippikouluryhmältä, kenen sanoihin on helppoa luottaa, kaksi sanaa nousi ylitse muiden: luotettava ja tuttu. Luotettava ja tuttu! Mahtoiko tämä olla myös evankeliumissa esiintyvän sadanpäällikön mielessä, kun hän tuli Jeesuksen luokse. Hän oli todennäköisesti kuullut, että Jeesus pystyi parantamaan ihmisiä, joilla ei muuten ollut toivoa. Kapernaum oli jonkin aikaa Jeesuksen kotikaupunki, jossa hän opetti ihmisille Jumalan valtakunnasta ja teki tunnustekoja. Kapernaum oli Jeesuksen aikana asukasluvultaan vain hieman suurempi kuin entinen Haukivuoren kunta oli. Eli todennäköisesti tuo roomalainen upseeri ajatteli Jeesuksesta, että tähän mieheen voi luottaa. Tämä mies on tuttu. Häntä uskaltaa lähestyä.
Kun ajattelen rippikoulun tavoitetta, eikö se ole juuri siinä, että Jeesuksesta voisi meillekin tulla luotettava ja tuttu. Kun kohtaamme vieraan ihmisen, olemme useimmiten varuillamme. Emme uskalla avata sydämen sopukoita emmekä olla oma itsemme. Huonot puolet pyrimme peittämään kokonaan, koska emme tahdo vieraiden ihmisten tietävän, mitä paheita kannamme mukanamme. Se, mikä meissä on herkkää ja haavoittuvaista, on vieraan ihmisen läsnä ollessa visusti pakattu niin tiukkaan pakettiin, ettei sieltä vahingossakaan raotu mitään.
Miten on, kun kohtaamme Jeesuksen? Kohtaamme hänet täällä jumalanpalveluksessa. Onko hän meille luotettava ja tuttu? Vai onko hän meille vieras ja outo? Vaikka Jeesus olisikin meille vieras ja tuntematon, me emme ole kuitenkaan Jeesukselle tuntemattomia. Raamatun mukaan Jumala on luonut ihmisen sisintä myöten. Häneltä ei pieninkään luumme ole salassa. Eikä ole sellaista paikkaa, minne voisimme mennä Jumalan katseen ulottumattomiin.
Mutta miten me voisimme oppia tuntemaan Jeesuksen? Miten hänestä tulisi meille luotettava ja tuttu? Siten, että olemme mahdollisimman paljon hänen lähellään. Meidän on opittava tuntemaan, millainen Jeesus on ihan oikeasti. Jos tietomme jostakin ihmisestä perustuu vaikka iltapäivälehtien lööppeihin, voimmeko oikeasti sanoa, että tunnemme hänet? Tai jos käsityksemme jostakin ihmisestä perustuvat siihen, mitä olemme hänestä kavereilta kuulleet, voimmeko sanoa tuntevamme hänet? Emmekö ole silloin aika pinnallisten mielikuvien varassa Vastaavasti jos tietomme Jeesuksesta ja Jumalasta pohjautuvat omiin ennakkoluuloihin tai huhupuheisiin, olemme hakoteillä.
Siksi tarvitsemme paikkoja, joissa Jeesus on läsnä ja jossa voimme kohdata ja oppia tuntemaan häntä. Näin hänestä tulee meille luotettava ja tuttu. Me tarvitsemme Raamattua, jonka kautta opimme tuntemaan, mitä Jeesus on tehnyt, mitä hän on opettanut ja puhunut. Mutta me tarvitsemme myös ehtoollista. Kun eilen puhuimme siitä, kenen sanoihin on helppo luottaa, luki eräässä paperissa: rikkaiden. Tarkemmin ajateltuna tätä voidaan soveltaa Jeesukseen. Hän on nimittäin niin rikas, että hänellä on varaa joka sunnuntai antaa meille kaikki rikkaudet, mitä hänellä on. Hän laittaa joka sunnuntai parasta pöytään. Järjellä ajateltuna tämä ei avaudu, sillä tarjoamiset vaikuttavat halvoilta: pala leipää ja tilkka viiniä. Mutta näissä leivässä ja viinissä on kaikki, mitä tarvitsemme: syntien anteeksisaaminen, lääke pahaa omaatuntoa vastaan, iankaikkinen elämä, vapautus tuomiosta ja kadotuksesta. Mitä tämä on Jeesukselle maksanut? Vastaus on: kaiken. Hänen kunniansa, hänen elämänsä, hänen henkensä. Jeesus kärsi ja kuoli ristillä, jotta ei olisi mitään, mikä voisi erottaa meidät Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Eikö tällaiseen kaveriin voi luottaa ja eikö hänen kanssaan tee mieli tulla tutuksi?
Sadanpäällikkö luotti Jeesuksen sanoihin. Hän uskoi, että se, mitä Jeesus sanoo, pitää paikkansa. Ja näin tapahtui. Monet ihmiset sanoisivat uskovansa Jumalaan, jos Jumala tulisi heidän luokseen, näyttäisi itsensä. Mutta sadanpäällikkö oli aivan oikein ymmärtänyt, ettei tämä ole tarpeen. Jeesus oli valmis tulemaan sadanpäällikön kotiin. Näin Jumala itse olisi tullut sadanpäällikön kotiin ja näyttänyt itsensä, sillä juuri Jeesuksessahan me kohtaamme Jumalan. Mutta sadanpäällikkö sanoi: ”sano vain sana ja palvelijani paranee”. Jeesus hämmästeli tätä ja piti tätä oikeana uskona. Sitä se olikin. Kun me tahdomme oppia tuntemaan ja luottamaan Jeesuksen, ei meillä ole mitään muuta keinoa kuin luottaa Jeesuksen sanoihin. Se, mitä Jeesus Raamatussa lupaa, pitää paikkansa. Kun Jeesus sanoo, että jokainen, joka uskoo häneen, saa syntinsä anteeksi ja pääsee taivaaseen, se pitää paikkansa. Kun Jeesus sanoo, ettei hän aja luotaan ketään pois, se pitää paikkansa. Kun Jeesus sanoo olevansa ainoa tie Jumalan luo, se pitää paikkansa.
Mutta mitä tarkoittaa, että ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen? Entä se, että idästä ja lännestä tulee monia, jotka saavat käydä Jumalan valtakunnassa aterialle? Jeesuksen aikalaiset torjuivat Jeesuksen. Heille Jeesus ei ollut luotettava ja tuttu, vaan vieras ja outo. He eivät uskoneet Jeesuksen sanoja, vaan olivat valmiit naulitsemaan hänet ristille. Kuitenkin juuuri heillä oli aitiopaikka luottaa ja tutustua Jeesukseen. Sitä he eivät tehneet. Entä me? Kun Jeesus tulee luoksemme, lähetämmekö hänet tarpeettomana pois? Vai avaammeko sydämemme ja sanomme: Tässä olen. Tahdon uskoa elämäni sinun käsiisi. Ole sinä auttajani hädän hetkellä. Anna sinä anteeksi pahat tekoni. Vie minut perille taivaaseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)