Matt. 8: 5–13
Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: "Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa." Jeesus sanoi: "Minä tulen ja parannan hänet." Mutta sadanpäällikkö vastasi: "Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: 'Mene', niin hän menee, tai toiselle: 'Tule', niin hän tulee, tai palvelijalleni: 'Tee tämä', niin hän tekee."
Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita." Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: "Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot." Sillä hetkellä palvelija parani.
Tässä saarnassa on käytetty ajatuksia, jotka ovat syntyneet yhteistyössä rippikoululaisten kanssa. Pyrin myös erityisesti selventämään kohtia, jotka rippikoululaiset ovat kokeneet vaikeiksi ymmärtää.
Kenen luokse menemme hädän hetkellä? Keneen silloin turvaamme? Avunlähteitä on useita. Monet meistä turvaavat läheisiin ihmisiin. Siis sellaisiin ihmisiin, joihin voi luottaa. Valtaosalle omat vanhemmat ovat tällaisia. Monet saavat apua myös auttamista työkseen tekeviltä. Tällainen apu onkin Jumalan salattua työtä maailmassa. Jumala voi antaa apunsa niin ensiavun lääkärin, naapurin tädin kuin tiepalvelumiehenkin kautta. Mutta meidän on syytä muistaa, keneltä elämässämme saamme avun. ”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä”, on laulettu jo vuosisatoja ennen Jeesuksen maanpäällistä toimintaa. Hänessä Jumalan apu ihmiskuntaa kohtaan on tullut niin lähelle kuin se vain voi tulla.
Kun kysyin saarnan valmisteluun osallistuneelta rippikouluryhmältä, kenen sanoihin on helppoa luottaa, kaksi sanaa nousi ylitse muiden: luotettava ja tuttu. Luotettava ja tuttu! Mahtoiko tämä olla myös evankeliumissa esiintyvän sadanpäällikön mielessä, kun hän tuli Jeesuksen luokse. Hän oli todennäköisesti kuullut, että Jeesus pystyi parantamaan ihmisiä, joilla ei muuten ollut toivoa. Kapernaum oli jonkin aikaa Jeesuksen kotikaupunki, jossa hän opetti ihmisille Jumalan valtakunnasta ja teki tunnustekoja. Kapernaum oli Jeesuksen aikana asukasluvultaan vain hieman suurempi kuin entinen Haukivuoren kunta oli. Eli todennäköisesti tuo roomalainen upseeri ajatteli Jeesuksesta, että tähän mieheen voi luottaa. Tämä mies on tuttu. Häntä uskaltaa lähestyä.
Kun ajattelen rippikoulun tavoitetta, eikö se ole juuri siinä, että Jeesuksesta voisi meillekin tulla luotettava ja tuttu. Kun kohtaamme vieraan ihmisen, olemme useimmiten varuillamme. Emme uskalla avata sydämen sopukoita emmekä olla oma itsemme. Huonot puolet pyrimme peittämään kokonaan, koska emme tahdo vieraiden ihmisten tietävän, mitä paheita kannamme mukanamme. Se, mikä meissä on herkkää ja haavoittuvaista, on vieraan ihmisen läsnä ollessa visusti pakattu niin tiukkaan pakettiin, ettei sieltä vahingossakaan raotu mitään.
Miten on, kun kohtaamme Jeesuksen? Kohtaamme hänet täällä jumalanpalveluksessa. Onko hän meille luotettava ja tuttu? Vai onko hän meille vieras ja outo? Vaikka Jeesus olisikin meille vieras ja tuntematon, me emme ole kuitenkaan Jeesukselle tuntemattomia. Raamatun mukaan Jumala on luonut ihmisen sisintä myöten. Häneltä ei pieninkään luumme ole salassa. Eikä ole sellaista paikkaa, minne voisimme mennä Jumalan katseen ulottumattomiin.
Mutta miten me voisimme oppia tuntemaan Jeesuksen? Miten hänestä tulisi meille luotettava ja tuttu? Siten, että olemme mahdollisimman paljon hänen lähellään. Meidän on opittava tuntemaan, millainen Jeesus on ihan oikeasti. Jos tietomme jostakin ihmisestä perustuu vaikka iltapäivälehtien lööppeihin, voimmeko oikeasti sanoa, että tunnemme hänet? Tai jos käsityksemme jostakin ihmisestä perustuvat siihen, mitä olemme hänestä kavereilta kuulleet, voimmeko sanoa tuntevamme hänet? Emmekö ole silloin aika pinnallisten mielikuvien varassa Vastaavasti jos tietomme Jeesuksesta ja Jumalasta pohjautuvat omiin ennakkoluuloihin tai huhupuheisiin, olemme hakoteillä.
Siksi tarvitsemme paikkoja, joissa Jeesus on läsnä ja jossa voimme kohdata ja oppia tuntemaan häntä. Näin hänestä tulee meille luotettava ja tuttu. Me tarvitsemme Raamattua, jonka kautta opimme tuntemaan, mitä Jeesus on tehnyt, mitä hän on opettanut ja puhunut. Mutta me tarvitsemme myös ehtoollista. Kun eilen puhuimme siitä, kenen sanoihin on helppo luottaa, luki eräässä paperissa: rikkaiden. Tarkemmin ajateltuna tätä voidaan soveltaa Jeesukseen. Hän on nimittäin niin rikas, että hänellä on varaa joka sunnuntai antaa meille kaikki rikkaudet, mitä hänellä on. Hän laittaa joka sunnuntai parasta pöytään. Järjellä ajateltuna tämä ei avaudu, sillä tarjoamiset vaikuttavat halvoilta: pala leipää ja tilkka viiniä. Mutta näissä leivässä ja viinissä on kaikki, mitä tarvitsemme: syntien anteeksisaaminen, lääke pahaa omaatuntoa vastaan, iankaikkinen elämä, vapautus tuomiosta ja kadotuksesta. Mitä tämä on Jeesukselle maksanut? Vastaus on: kaiken. Hänen kunniansa, hänen elämänsä, hänen henkensä. Jeesus kärsi ja kuoli ristillä, jotta ei olisi mitään, mikä voisi erottaa meidät Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Eikö tällaiseen kaveriin voi luottaa ja eikö hänen kanssaan tee mieli tulla tutuksi?
Sadanpäällikkö luotti Jeesuksen sanoihin. Hän uskoi, että se, mitä Jeesus sanoo, pitää paikkansa. Ja näin tapahtui. Monet ihmiset sanoisivat uskovansa Jumalaan, jos Jumala tulisi heidän luokseen, näyttäisi itsensä. Mutta sadanpäällikkö oli aivan oikein ymmärtänyt, ettei tämä ole tarpeen. Jeesus oli valmis tulemaan sadanpäällikön kotiin. Näin Jumala itse olisi tullut sadanpäällikön kotiin ja näyttänyt itsensä, sillä juuri Jeesuksessahan me kohtaamme Jumalan. Mutta sadanpäällikkö sanoi: ”sano vain sana ja palvelijani paranee”. Jeesus hämmästeli tätä ja piti tätä oikeana uskona. Sitä se olikin. Kun me tahdomme oppia tuntemaan ja luottamaan Jeesuksen, ei meillä ole mitään muuta keinoa kuin luottaa Jeesuksen sanoihin. Se, mitä Jeesus Raamatussa lupaa, pitää paikkansa. Kun Jeesus sanoo, että jokainen, joka uskoo häneen, saa syntinsä anteeksi ja pääsee taivaaseen, se pitää paikkansa. Kun Jeesus sanoo, ettei hän aja luotaan ketään pois, se pitää paikkansa. Kun Jeesus sanoo olevansa ainoa tie Jumalan luo, se pitää paikkansa.
Mutta mitä tarkoittaa, että ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen? Entä se, että idästä ja lännestä tulee monia, jotka saavat käydä Jumalan valtakunnassa aterialle? Jeesuksen aikalaiset torjuivat Jeesuksen. Heille Jeesus ei ollut luotettava ja tuttu, vaan vieras ja outo. He eivät uskoneet Jeesuksen sanoja, vaan olivat valmiit naulitsemaan hänet ristille. Kuitenkin juuuri heillä oli aitiopaikka luottaa ja tutustua Jeesukseen. Sitä he eivät tehneet. Entä me? Kun Jeesus tulee luoksemme, lähetämmekö hänet tarpeettomana pois? Vai avaammeko sydämemme ja sanomme: Tässä olen. Tahdon uskoa elämäni sinun käsiisi. Ole sinä auttajani hädän hetkellä. Anna sinä anteeksi pahat tekoni. Vie minut perille taivaaseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti