Määrän harha

"Meitä on niin vähän ja me ollaan niin vanhoja."

"Aika vähän oli porukkaa, kannattaako tää...?"

"Oliko väkeä minkäverran?"

Seurakunnissa on toimintatilastojen kokoamisen aika niin kuin muuallakin.Ovatko tilastot sokaisseet meidät? Onko määrä korvannut laadun?

Eräässä seurakunnassa pidetään kotipyhäkoulua. Siihen osallistuu talon lapset ja yksi naapurin lapsi. Seurakunnan lapsityöntekijä käy sitä pitämässä. Onko tämä resurssien tuhlaamista? Joku sanoo, että on. Minä sanon, että ei ole. Jos johonkin taloon on ovet auki pyhäkoululle, niin sinne on mentävä. Lakkauttaminen olisi helppoa, uudelleen perustaminen vaikeaa. Sitä paitsi mikä onkaan parempaa kristillistä kasvatusta kuin pyhäkoulu? Jos yksikin lapsi oppii tuntemaan Jeesusta, ei se mene hukkaan.

Koulussamme aloitettiin viime syksynä kerhotoimitaa Opetushallituksen hankerahalla. Alaluokkalaisille tarjottiin kuvataidekerhoa ja 6-9 -luokkalaisille sarjakuvakerhoa. Joka kotiin lähti kirje, joka tuli palauttaa huoltajan allekirjoituksella. Tulos: kuvataidekerhoon kolme ilmoittautunutta, sarjakuvakerhoon neljä. Kaikki erityisoppilaita. Kolme maahanmuuttajaa, kaksi lievästi kehitysvammaista, kaksi oppimisvaikeuksista kärsivää. Yleisopetuksen yli 300 oppilaasta ei ilmoittautunut yksikään. Onko tämä resurssien tuhlaamista? Pitääkö hävetä, kun on näin pieni tilasto esittää Opetushallitukselle koulumme kerholaisten määrästä? Sanon jälleen: ei ja ei ja vielä kerran ei. Tämä on mielestäni ennaltaehkäisevää sosiaalipedagogiikkaa parhaimmillaan. Tilastoista viis, jos yksikin saa mielekästä tekemistä ja jää syrjäytymättä.

Eipä profeeetta Elian aikaankaan kovin kummoisia toiminta- tai väkilukutilastoja ollut esittää Tisben tuomiokapitulille.