Pidin eilen oheisen saarnan. Pyhän aiheena oli paljonpuhuva "lähimmäinen". Oheinen Ruutin kirjan katkelma on mielestäni hyvin puhuteleva kertomus rohkeudesta ja kiintymyksestä - mutta sisältää myös syvällisen iankaikkisuusnäkökulman.
Ruut 1: 8-11, 14-18
Noomi sanoi miniöilleen: »Palatkaa kumpikin äitinne luo. Olkoon Herra teille hyvä, niin kuin te olette olleet hyviä vainajiamme ja minua kohtaan. Kunpa te Jumalan avulla saisitte molemmat uuden miehen ja löytäisitte turvan ja onnen hänen kattonsa alla.» Hän suuteli heitä, mutta he puhkesivat itkuun ja sanoivat: »Ei, me tahdomme, että sinä viet meidät kansasi luo.» Silloin Noomi sanoi: »Menkää takaisin, tyttäreni! Mitä syytä teillä on tulla minun mukaani? Enhän minä enää voi synnyttää poikia teille miehiksi.»
Miniät itkivät nyt vielä katkerammin. Viimein Orpa suuteli anoppiaan hyvästiksi, mutta Ruut ei suostunut eroamaan Noomista. Silloin Noomi sanoi: »Katso nyt, kälysi lähti takaisin kansansa ja jumalansa luo. Lähde sinäkin kälysi mukana.» Mutta Ruut sanoi: »Älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon. Rangaiskoon minua Jumala nyt ja aina, jos muu kuin kuolema erottaa minut sinusta!» Kun Noomi käsitti, että Ruut oli lujasti päättänyt seurata häntä, hän ei puhunut siitä sen enempää.
Ruutin kirja on kaunis kertomus lähimmäisenrakkaudesta. Tämäkin katkelma jo itsessään on puhutteleva osio kiintymyksestä, sitoutumisesta ja rohkeudesta.
Ruut ja Orpa olivat valmiit sitoutumaan anoppiinsa Noomiin, vaikka tästä oli miehensä ja poikiensa kuoltua tullut köyhääkin köyhempi. He olivat valmiita lähtemään pois omasta kotimaastaan, vanhempiensa luota, vieraaseen maahan, jossa he olisivat vihattuja. Tämä johtui siitä, että Ruut ja Orpa olivat moabilaisia. Moabilaiset olivat kieltäneet Israelin kansaa kulkemasta maansa läpi, kun nämä olivat palaamassa Egyptistä.
Sen jälkeen Moabin kuningas lähetti vielä profeettansa kiroamaan Israelin (4.Moos.22). Niinpä Mooseksen laissa lukee:
Ketään ammonilaisista tai moabilaisista ei saa lukea Herran kansaan kuuluvaksi. Kukaan heidän jälkeläisistäänkään, edes kymmenennestä sukupolvesta, ei pääse Herran kansan joukkoon(5 Moos.23:4-7).
Israelilaisten kotimatkan viimeisessä vaiheessa tapahtui vielä toinenkin selkkaus: Moabin tyttäret viettelivät valitun kansan miespuolisia jäseniä seksuaalisiin synteihin ja epäjumalanpalvelukseen. Nämähän kulkivat Baalin palvonnassa käsi kädessä. Ei siis ihme, että Noomi sittenkin epäröi ottaa miniöitään mukaan kotimaahansa. Heidän kohtalonsa olisi ollut todennäköisesti aika karu. Kukaan israelilainen mies ei olisi ottanut heitä vaimoikseen, joten hekin olisivat olleet tuomittuja elinikäiseen köyhyyteen. Millä nämä naiset olisivat sitten saaneet jokapäiväisen elantonsa? Todennäköisesti prostituutio olisi ollut ainoa vaihtoehto.
Israelin kansan elämässä oli perusteltua, että moabilaiset oli näin torjuttu. He olivat vieneet Israelin kansaa epäjumalanpalvelukseen ja sitä kautta syntiin, pois Jumalan luota. Kaikki, mikä vie ihmisen pois Jumalan yhteydestä, on syntiä. Olipa se sitten miten kauniilta tuntuva asia tahansa. Tai jos joku lähimmäinen viettelee syntiin, eroon Jumalasta, ei tätä voi hyväksyä. Lausuuhan Jeesus kovia sanoja niille, joiden kautta viettelykset tulevat. On kuitenkin synti suhtautua kovalla tavalla muukalaisiin vain sillä perusteella, että nämä ovat muukalaisia. Katkeruus, viha ja halveksunta muukalaisia kohtaan eivät ole oikeutettuja. Sillä samalla, kun Jumala oli antanut määräyksensä moabilaisiin liittyen (tarkkaan luettuna määräajaksi), hän oli määrännyt, että osa viljasta tulee jättää muukalaisia varten.
Siksi on pidettävä huolestuttavana sitä kehitystä, joka Suomessakin on nostanut päätään. Muukalaisia, jotka tulevat usein hyvinkin karuista olosuhteista kantaen sotien, väkivallantekojen, kidutuksen, kodittomuuden, menetysten ja jatkuvan pelon traumaa sielussaan, pidetään vihollisina. Miksi näin on? Voidaan puhua tietämättömyydestä, ennakkoluuloista ja suvaitsemattomuudesta. Valistuksen aatteen mukaan nämä asiat voidaan korjata tietoa jakamalla. Kun ihmiset oppivat tuntemaan toisiaan ja saavat tietoa oudolta vaikuttavasta kulttuurista, ihmiset alkavat rakastaa toisiaan. Osittain tämä voikin pitää paikkansa. Lopulta on kuitenkin niin, että asenne muukalaisia kohtaan kumpuaa ihmisen vanhasta uskontunnustuksesta, talletettuna Jesajan kirjaan: Sinun viisautesi ja taitosi harhauttivat sinut, niin että sanoit: "Vain minä, kukaan ei ole vertaiseni!" Tästä nousee ihmisen itsekkyys, omaan napaan tuijottaminen. Sen muuttamiseen tarvitaankin sitten Pyhän Hengen valaisua. Tarvitaan sitä, että Jumala itse ottaa rinnasta kivisydämen pois ja antaa elävän sydämen tilalle.
Mutta takaisin Ruutiin ja hänen perheeseensä. Noomi sanoi Ruutille ja Orpalle: ” Kunpa te Jumalan avulla saisitte molemmat uuden miehen ja löytäisitte turvan ja onnen hänen kattonsa alla.” Tuohon aikaan nainen olikin riippuvainen miehestään. Turva ja onni löytyivät aviomiehen luota. Se oli Jumalan suurta armoa, että nainen sai hyvän aviomiehen. Mutta mitä sanookaan Ruut: ”Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.” Toisin sanoen: Ruut lupasi seurata anoppiaan mihin tahansa tämä menisi. Hän tahtoi myös jakaa Noomin uskon, turvata samaan Jumalaan. Siksi myöhemmin Ruutin kirjassa sanotaankin: ”Herra palkitkoon sinulle tekosi, niin että saat täyden hyvityksen häneltä, Israelin Jumalalta, jonka siipien alta tulit etsimään suojaa."
Näin tämä kertomus saa paitsi ajallisen, myös iankaikkisen näkökulman. Ruut tahtoi turvata elävään, Israelin kansan Jumalaan. Mutta mietipä saarnan alkuosan valossa näitä Ruutin sanomia sanoja: Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.” Eivätkö ne olekin julkeat sanat! Miten Ruut uskaltaa sanoa nämä sanat? Millä perusteella hän sanoo Noomin Jumalaa omaksi Jumalakseen ja Noomin kansaa –Israelin kansaa – omaksi kansakseen? Olihan Mooseksen laissa selkeästi sanottu, ettei kukaan moabilainen pääse Herran kansan osaksi?
Vastaukseksi tulee lunastusarmo. Ruut menee perille päästyään keräämään tähkäpäitä pellolta. Siellä hän tapaa Boaksen, joka on Noomin sukulainen. Tämä Boas sallii Ruutin kerätä pellolta tähkäpäitä niin paljon kuin tarpeen oli – ei vain niin, että Ruut ja Noomi olisivat nipin napin tulleet toimeen, vaan reilulla kädellä. Boas myös antoi Ruutin kulkea palvelijoidensa mukana sadonkorjuun ajan – tämä siitäkin huolimatta, että Ruut ei olisi kelvannut Boaksen palvelusväen joukkoon.
Eikä tässä vielä kaikki. Koska Boas oli Noomin sukulainen, hänellä oli mahdollisuus toimia sukulunastajan asemassa. Sukulunastaja oli mies, joka saattoi lunastaa köyhyyden vuoksi myydyn omaisuuden takaisin suvun haltuun. Jos sukulainen mieli lunastaa itselleen pellon, velvollisuuksiin kuului myös tarvittaessa ottaa puolisokseen mahdollisesti jälkeenjäänyt leski. Kuulostaa oudolta, mutta tämä oli Mooseksen lain säätämä vastine meidän kansaneläkkeellemme. Tämä järjestelmä vähensi huomattavasti niitä, jotka joutuivat valitsemaan nälkäkuoleman tai katunaisen osan välillä.
Boas ei välitä siitä häpeästä, mitä moabilaisen naisen vaimoksi ottaminen mahdollisesti toisi mukanaan. Hän lunastaa Noomin suvulle kuuluneen pellon itselleen ja ottaa Ruutin puolisokseen. Kuinka syvällinen kuva tämä onkaan siitä lähimmäisyydestä, jota Kristus osoittaa meitä kohtaan. Hän ei häpeä meidän syntejämme, koska hän on itse ottanut ne kantaakseen. Hän ei häpeä köyhyyttämme, koska hän itse on tullut köyhäksi tehdäkseen meistä rikkaita perillisiä. Hän ei häpeä syntyperäämme – olihan hän itse asemassa, että hänen oma kansansa ei ottanut häntä vastaan. Kristus ei häpeä kutsua sisarikseen ja veljikseen niitä, jotka tulevat hänen luoksensa ja pyytävät, että saisivat olla hänen omiaan. Hän ei häpeä, vaan lunastaa itselleen. Ei kauppaehtoja, vaan pelkkää armoa. Sen armon kautta me saamme takaisin, minkä syntiinlankeemuksen vuoksi olemme menettäneet.
Ruut etsi siipien suojaa Israelin Jumalan luota. Hän ei joutunut pettymään. Emmekä mekään joudu. Kun näin on, emmekö jakaisi Jumalan rikkautta toisillekin? Emmekö osoittaisi muukalaisille laupeutta – sillä Jumalan silmissä mekin olemme olleet muukalaisia, ennen kuin olemme armosta tulleet hänen perheenjäsenikseen?
maanantai 7. syyskuuta 2009
sunnuntai 9. elokuuta 2009
Saarna 10. sunnuntaina helluntaista
Jeesus sanoi:
»Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä! Totisesti: hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa.
Palvelija saattaa kuitenkin ajatella: ’Isäntä ei tule vielä pitkään aikaan!’ Niin hän alkaa piestä palvelijoita ja palvelustyttöjä, syödä ja juoda ja juopotella. Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen isäntänsä tulee ja hakkaa hänet kuoliaaksi, ja niin palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset.
Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.»
Virkaurani huippuhetkiä ovat olleet, kun olen saanut toimia kirkkoherrana ja rehtorina. Kirkkoherrana olen toiminut kaksi päivää, rehtorina yhteensä viisi tuntia. Nämä ovat olleet tilanteita, joissa haltuuni on uskottu kaikkein eniten. Vastuu on painanut ja musertanut alleen! Vai onko sittenkään?
Päivän evankeliumi asettaa eteemme iankaikkisuusperspektiivin. Jumalan käskyistä kolme ensimmäistä koskee juuri iankaikkisuutta, suhdettamme Jumalaan. Seitsemän muuta käsittelevät ajallisia asioita, suhdettamme lähimmäiseen. Niilläkin tosin on suuri iankaikkinen merkitys. Se, joka vihaa veljeään, ei voi samaan aikaan rakastaa Jumalaa, opettaa 1. Johanneksen kirje.
Mutta ketä taloudenhoitajat ovat, joita Jeesus vertauksessaan tarkoittaa? Entä ketä ovat nämä, joille tulisi antaa leipäannos ajallaan? Vertaus voidaan varmasti ymmärtää kahdella tavalla. Se voidaan ymmärtää joko niin, että taloudenhoitaja on jokainen kristitty, jokainen Jeesuksen seuraaja. Tällöin tämä vertaus saa globaalin ulottuvuuden, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden näkökulman. Ei tämä ole ollenkaan väärin tämäkään ajatustapa. Onhan Jumala antanut ihmiselle tehtäväksi jo Eedenin puutarhassa viljellä ja varjella maata. Monta kertaa Raamattu myös kehottaa osoittamaan rakkautta ja vieraanvaraisuutta myös muukalaisia kohtaan. Siksi meidän jokaisen on syytä kysyä tänään itseltämme: miten olen elämässäni edistänyt oikeudenmukaisuutta ja ruoan tasan jakamista koko maailmassa? Olenko ottanut huomioon, että eräänä päivänä joudun tästäkin elämän osa-alueesta tekemään tiliä Kristuksen tuomioistuimen edessä?
Mutta kyllä tämä vertaus sittenkin on kohdistettu ennen kaikkea seurakuntaan, sen hyvinvointiin ja uskollisuuteen Kristusta kohtaan. Kristus on Herra, joka on palaamassa takaisin maan päälle viimeistä tuomiota toteuttamaan. Sen ajan, kun hän on taivaassa, hän on uskonut evankeliumin ja kirkkonsa taloudenhoitajiensa haltuun. Jeesus sanoi Pietarille: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."
Juuri tämän kirkon hoitamisesta on kyse tässä Jeesuksen vertauksessa. Siinä on neljänlaisia palvelijoita – taloudenhoitajaa Jeesus nimittä samalla palvelijaksi (doulos), joka kreikankielessä tarkoittaa myös orjaa. Ensimmäinen palvelija on odottanut Herransa paluuta, pitänyt huolta laumasta, ruokkinut sitä ja varjellut sitä susilta. Häntä Jeesus nimittää autuaaksi eli toisin sanoen onnelliseksi. Miksi autuaaksi? Hän pääsee taivaaseen. Mitä tarkoittaa, että hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa? Sitä, että Jeesuksessa taivaaseen pelastuva omistaa kaikki taivaan aarteet ja perinnön. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän (Room 8:17)
Sitten Jeesus kertoo palvelijasta, joka tekee aivan toisin. Hän kertoo palvelijasta, joka ei usko Jeesuksen palaavan vielä pitkään aikaan ja ryhtyy siitä syystä keskittymään lähinnä omaan nautinnonhaluunsa. Hän suorastaan pahoinpitelee laumaansa ja tyydyttää omia syntisiä himojaan. Hänen turvansa on siinä, että hän uskoo Jeesuksen palaavan vasta paljon myöhemmin. Hänen logiikkansa on: ”Jeesus on viipynyt jo 2000 vuotta. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä!” Mutta Jeesus palaa hetkenä, jota yksikään ei tiedä. Tämän palvelijan kohtalo on – huomaa tämä! – sama kuin epäuskoisen. Toisin sanoen: näin toimiva palvelija oli joutunut armon ulkopuolelle. Kuinka hirveää onkaan, jos Jumalan valtakunnan palvelija joutuu kadotukseen. Niin Jeesus kuitenkin yksiselitteisesti sanoo.
Sitten Jeesus kertoo palvelijoista, joista ensimmäinen oli kyllä tietoinen Jeesuksen paluusta, mutta ei tehnyt mitään – ei hyvää eikä pahaa - vaikka oli saanut Jeesukselta lauman hoitoonsa. Hän siis tiesi, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta ei tehnyt. Hänen rangaistuksensa oli enemmän raipaniskuja kuin toinen, joka oli ollut tietämätön Jeesuksen tahdosta. Hän oli toiminut samoin kuin ensimmäinen, mutta ei ollut tiennyt tekevänsä väärin. Hän pääsee vähemmällä rangaistuksella.
Mitä eroa näillä kolmella viimeksi mainitulla palvelijalla oli ensimmäiseen verrattuna? Opettaako tämä vertaus nyt pelastumista tekojen kautta – mitä paremmin pappi hoitaa virkaansa, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on päästä taivaaseen? Ei! Mutta nyt eteemme nousee mainitsemani iankaikkisuusperspektiivi, joka ratkaisee, miten Jeesus kohtelee näitä neljää palvelijaa. Ensimmäinen palvelija oli odottanut Jeesuksen paluuta. Hänen silmiensä edessä oli jatkuvasti viimeisen tuomion ja iankaikkisuuden perspektiivi. Hän muisti, että on olemassa taivas ja on olemassa helvetti. Miten Jeesus kohteli tätä palvelijaa? Kuin ystäväänsä tai veljeään. Hän antaa tälle koko omaisuuden hoitoonsa. Hän julistaa tämän autuaaksi. Hän ei rankaise, vaan palkitsee. Toisin sanoen: tämä palvelija oli elänyt armosta. Ei hänen palvelustyönsä häntä pelastaisi, vaan se, että hän oli saanut syntinsä anteeksi. Iankaikkisuusperspektiivi oli vetänyt häntä lähemmäs Jeesusta. Tästä hän oli saanut myös motivaation ja näyn palvelustyöhönsä.
Entäpä nämä toiset palvelijat? Eräs oli tietoinen Jeesuksen paluusta, mutta oli pahoinpidellyt Jeesuksen hänelle uskoma laumaa. Toinen oli tietoinen Jeesuksen paluusta, mutta ei pitänyt mitenkään tärkeänä tehdä Jumalan valtakunnan työtä Jeesuksen tarkoittamalla tavalla. Kolmas ei edes tiennyt tällaisesta iankaikkisuusperspektiivistä. Miten Jeesus heitä kohtelee? Kuin orjia. Orjia rangaistiin Jeesuksen ajan yhteiskunnassa juuri tuolla tavoin: pahimmista rikkeistä kuolemalla, lievemmistä raipaniskuin, joiden määrä riippui rikoksen suuruudesta. Vahingossa tehdyistä rötöksistä sai vähemmän raippaa kuin tahallaan tehdyistä. Nyt Jeesus kohtelee näitä vertauksen palvelijoita kuin orjia. Toisin sanoen seuraava Raamatun lupaus ei näiden palvelijoiden kohdalla käynyt toteen: Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta. Miksi näin tapahtui? Koska nämä palvelijat eivät todellisuudessa eläneet armon alla. He eivät tehneet Jumalan valtakunnan työtä iankaikkisuusperspektiivistä käsin, vaan heidän motiivinsa oli joku muu. Näin armon alla eläminen ja Jeesuksen paluun odottaminen kuuluvat erottamattomasti yhteen.
Herkullisia esimerkkejä riittäisi varmasti näistä viimeksi mainituista palvelijoista. Voisimme käydä läpi erilaisia väärinkäytöksiä ja sanomalehtilööppejä tältäkin kesältä ja antaa kirkonmiesten kuulla kunniansa. Sitä emme kuitenkaan tee. Sillä oleellisempaa on kysyä itseltä: entä minä? Elänkö tänä päivänä armon alla? Saanko olla Jumalan perillinen Jeesuksen tähden? ”Jeesus rakkaani, saanko luoksesi kohta päästä autuuteesi? Saako tällainen, heikko, vaivainen, tulla Jeesus yhteyteesi? Saan, kun Jeesus itse minut lunastit, kalliin veresi kun kerran vuodatit. Jeesus rakkaani, saan siis luoksesi kohta päästä autuuteeni.”
»Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä! Totisesti: hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa.
Palvelija saattaa kuitenkin ajatella: ’Isäntä ei tule vielä pitkään aikaan!’ Niin hän alkaa piestä palvelijoita ja palvelustyttöjä, syödä ja juoda ja juopotella. Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen isäntänsä tulee ja hakkaa hänet kuoliaaksi, ja niin palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset.
Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.»
Virkaurani huippuhetkiä ovat olleet, kun olen saanut toimia kirkkoherrana ja rehtorina. Kirkkoherrana olen toiminut kaksi päivää, rehtorina yhteensä viisi tuntia. Nämä ovat olleet tilanteita, joissa haltuuni on uskottu kaikkein eniten. Vastuu on painanut ja musertanut alleen! Vai onko sittenkään?
Päivän evankeliumi asettaa eteemme iankaikkisuusperspektiivin. Jumalan käskyistä kolme ensimmäistä koskee juuri iankaikkisuutta, suhdettamme Jumalaan. Seitsemän muuta käsittelevät ajallisia asioita, suhdettamme lähimmäiseen. Niilläkin tosin on suuri iankaikkinen merkitys. Se, joka vihaa veljeään, ei voi samaan aikaan rakastaa Jumalaa, opettaa 1. Johanneksen kirje.
Mutta ketä taloudenhoitajat ovat, joita Jeesus vertauksessaan tarkoittaa? Entä ketä ovat nämä, joille tulisi antaa leipäannos ajallaan? Vertaus voidaan varmasti ymmärtää kahdella tavalla. Se voidaan ymmärtää joko niin, että taloudenhoitaja on jokainen kristitty, jokainen Jeesuksen seuraaja. Tällöin tämä vertaus saa globaalin ulottuvuuden, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden näkökulman. Ei tämä ole ollenkaan väärin tämäkään ajatustapa. Onhan Jumala antanut ihmiselle tehtäväksi jo Eedenin puutarhassa viljellä ja varjella maata. Monta kertaa Raamattu myös kehottaa osoittamaan rakkautta ja vieraanvaraisuutta myös muukalaisia kohtaan. Siksi meidän jokaisen on syytä kysyä tänään itseltämme: miten olen elämässäni edistänyt oikeudenmukaisuutta ja ruoan tasan jakamista koko maailmassa? Olenko ottanut huomioon, että eräänä päivänä joudun tästäkin elämän osa-alueesta tekemään tiliä Kristuksen tuomioistuimen edessä?
Mutta kyllä tämä vertaus sittenkin on kohdistettu ennen kaikkea seurakuntaan, sen hyvinvointiin ja uskollisuuteen Kristusta kohtaan. Kristus on Herra, joka on palaamassa takaisin maan päälle viimeistä tuomiota toteuttamaan. Sen ajan, kun hän on taivaassa, hän on uskonut evankeliumin ja kirkkonsa taloudenhoitajiensa haltuun. Jeesus sanoi Pietarille: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."
Juuri tämän kirkon hoitamisesta on kyse tässä Jeesuksen vertauksessa. Siinä on neljänlaisia palvelijoita – taloudenhoitajaa Jeesus nimittä samalla palvelijaksi (doulos), joka kreikankielessä tarkoittaa myös orjaa. Ensimmäinen palvelija on odottanut Herransa paluuta, pitänyt huolta laumasta, ruokkinut sitä ja varjellut sitä susilta. Häntä Jeesus nimittää autuaaksi eli toisin sanoen onnelliseksi. Miksi autuaaksi? Hän pääsee taivaaseen. Mitä tarkoittaa, että hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa? Sitä, että Jeesuksessa taivaaseen pelastuva omistaa kaikki taivaan aarteet ja perinnön. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän (Room 8:17)
Sitten Jeesus kertoo palvelijasta, joka tekee aivan toisin. Hän kertoo palvelijasta, joka ei usko Jeesuksen palaavan vielä pitkään aikaan ja ryhtyy siitä syystä keskittymään lähinnä omaan nautinnonhaluunsa. Hän suorastaan pahoinpitelee laumaansa ja tyydyttää omia syntisiä himojaan. Hänen turvansa on siinä, että hän uskoo Jeesuksen palaavan vasta paljon myöhemmin. Hänen logiikkansa on: ”Jeesus on viipynyt jo 2000 vuotta. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä!” Mutta Jeesus palaa hetkenä, jota yksikään ei tiedä. Tämän palvelijan kohtalo on – huomaa tämä! – sama kuin epäuskoisen. Toisin sanoen: näin toimiva palvelija oli joutunut armon ulkopuolelle. Kuinka hirveää onkaan, jos Jumalan valtakunnan palvelija joutuu kadotukseen. Niin Jeesus kuitenkin yksiselitteisesti sanoo.
Sitten Jeesus kertoo palvelijoista, joista ensimmäinen oli kyllä tietoinen Jeesuksen paluusta, mutta ei tehnyt mitään – ei hyvää eikä pahaa - vaikka oli saanut Jeesukselta lauman hoitoonsa. Hän siis tiesi, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta ei tehnyt. Hänen rangaistuksensa oli enemmän raipaniskuja kuin toinen, joka oli ollut tietämätön Jeesuksen tahdosta. Hän oli toiminut samoin kuin ensimmäinen, mutta ei ollut tiennyt tekevänsä väärin. Hän pääsee vähemmällä rangaistuksella.
Mitä eroa näillä kolmella viimeksi mainitulla palvelijalla oli ensimmäiseen verrattuna? Opettaako tämä vertaus nyt pelastumista tekojen kautta – mitä paremmin pappi hoitaa virkaansa, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on päästä taivaaseen? Ei! Mutta nyt eteemme nousee mainitsemani iankaikkisuusperspektiivi, joka ratkaisee, miten Jeesus kohtelee näitä neljää palvelijaa. Ensimmäinen palvelija oli odottanut Jeesuksen paluuta. Hänen silmiensä edessä oli jatkuvasti viimeisen tuomion ja iankaikkisuuden perspektiivi. Hän muisti, että on olemassa taivas ja on olemassa helvetti. Miten Jeesus kohteli tätä palvelijaa? Kuin ystäväänsä tai veljeään. Hän antaa tälle koko omaisuuden hoitoonsa. Hän julistaa tämän autuaaksi. Hän ei rankaise, vaan palkitsee. Toisin sanoen: tämä palvelija oli elänyt armosta. Ei hänen palvelustyönsä häntä pelastaisi, vaan se, että hän oli saanut syntinsä anteeksi. Iankaikkisuusperspektiivi oli vetänyt häntä lähemmäs Jeesusta. Tästä hän oli saanut myös motivaation ja näyn palvelustyöhönsä.
Entäpä nämä toiset palvelijat? Eräs oli tietoinen Jeesuksen paluusta, mutta oli pahoinpidellyt Jeesuksen hänelle uskoma laumaa. Toinen oli tietoinen Jeesuksen paluusta, mutta ei pitänyt mitenkään tärkeänä tehdä Jumalan valtakunnan työtä Jeesuksen tarkoittamalla tavalla. Kolmas ei edes tiennyt tällaisesta iankaikkisuusperspektiivistä. Miten Jeesus heitä kohtelee? Kuin orjia. Orjia rangaistiin Jeesuksen ajan yhteiskunnassa juuri tuolla tavoin: pahimmista rikkeistä kuolemalla, lievemmistä raipaniskuin, joiden määrä riippui rikoksen suuruudesta. Vahingossa tehdyistä rötöksistä sai vähemmän raippaa kuin tahallaan tehdyistä. Nyt Jeesus kohtelee näitä vertauksen palvelijoita kuin orjia. Toisin sanoen seuraava Raamatun lupaus ei näiden palvelijoiden kohdalla käynyt toteen: Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta. Miksi näin tapahtui? Koska nämä palvelijat eivät todellisuudessa eläneet armon alla. He eivät tehneet Jumalan valtakunnan työtä iankaikkisuusperspektiivistä käsin, vaan heidän motiivinsa oli joku muu. Näin armon alla eläminen ja Jeesuksen paluun odottaminen kuuluvat erottamattomasti yhteen.
Herkullisia esimerkkejä riittäisi varmasti näistä viimeksi mainituista palvelijoista. Voisimme käydä läpi erilaisia väärinkäytöksiä ja sanomalehtilööppejä tältäkin kesältä ja antaa kirkonmiesten kuulla kunniansa. Sitä emme kuitenkaan tee. Sillä oleellisempaa on kysyä itseltä: entä minä? Elänkö tänä päivänä armon alla? Saanko olla Jumalan perillinen Jeesuksen tähden? ”Jeesus rakkaani, saanko luoksesi kohta päästä autuuteesi? Saako tällainen, heikko, vaivainen, tulla Jeesus yhteyteesi? Saan, kun Jeesus itse minut lunastit, kalliin veresi kun kerran vuodatit. Jeesus rakkaani, saan siis luoksesi kohta päästä autuuteeni.”
tiistai 4. elokuuta 2009
Kukas se kissan hännän nostaa jos ei kissa itse?
Ei voi mitään. Illat pimenevät ja syksy saa. Syysiltojen ratoksi (tai vaihtoehtoisesti unilääkkeeksi) suosittelen seuraavia virikkeitä:
https://www.bod.fi/index.php?id=1258&objk_id=223083
http://www.bod.fi/index.php?id=1257&objk_id=156434
--
Viimeisiä lomapäiviä käytän jälleen kirjoittamiseen. Lukuvuoden aikana ei sitten ensin ehdi kirjoittaa mitään, sitten ei ehdi lukea mitään ja suvivirteen mennessä ei enää ehdi ajatellakaan mitään. Onneksi kesällä ehtii.
https://www.bod.fi/index.php?id=1258&objk_id=223083
http://www.bod.fi/index.php?id=1257&objk_id=156434
--
Viimeisiä lomapäiviä käytän jälleen kirjoittamiseen. Lukuvuoden aikana ei sitten ensin ehdi kirjoittaa mitään, sitten ei ehdi lukea mitään ja suvivirteen mennessä ei enää ehdi ajatellakaan mitään. Onneksi kesällä ehtii.
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
Media on totuutta ihmeellisempää
Viimeisimmässä Kotimaa-lehdessä opetusministeri Henna Virkkunen toteaa: "En esittänyt muutoksia uskonnonopetukseen". Valtamedia on saanut Virkkusen pari viikkoa sitten antaman kommentin näyttämään juuri siltä, että Virkkunen olisi ajamassa nykyisen oman uskonnon (ja elämänkatsomustiedon) opettamisen mallia kaikille yhteiseksi uskontotiedoksi.
Niin. Taas nähtiin, mikä valta on medialla. Se saa halutessaan mustan näyttämään valkoiselta ja valkoisen mustalta. Sen vaikutuksesta joku joutuu suosioon ja joku epäsuosioon.
Zygmunt Baumannin mukaan modernissa yhteiskunnassa moraalisista kysymyksistä päättäminen on entistä enemmän siirtynyt kansalaisilta asiantuntijoille, kuten yhteiskunnalle ja sen antamalle kasvatukselle. Liekö postmoderni ja sen jälkeinen yhteiskunta sitten median yhteiskunta myös oikean ja väärän kysymyksissä? Siltä vahvasti näyttää.
Joh 18:38
PS: Kuten Virkkunen Kotimaassa toteaa, kukaan ei tässä vaiheessa tiedä, mitä uskontotieto toteutuessaan sisältäisi, koska sitä ei ole valmisteltu. Näin meille ollaan kauppaamassa sikaa säkissä. Yllätys voikin olla suuri , kun säkissä ostettu sika onkin mäyrä tai leijona.
Niin. Taas nähtiin, mikä valta on medialla. Se saa halutessaan mustan näyttämään valkoiselta ja valkoisen mustalta. Sen vaikutuksesta joku joutuu suosioon ja joku epäsuosioon.
Zygmunt Baumannin mukaan modernissa yhteiskunnassa moraalisista kysymyksistä päättäminen on entistä enemmän siirtynyt kansalaisilta asiantuntijoille, kuten yhteiskunnalle ja sen antamalle kasvatukselle. Liekö postmoderni ja sen jälkeinen yhteiskunta sitten median yhteiskunta myös oikean ja väärän kysymyksissä? Siltä vahvasti näyttää.
Joh 18:38
PS: Kuten Virkkunen Kotimaassa toteaa, kukaan ei tässä vaiheessa tiedä, mitä uskontotieto toteutuessaan sisältäisi, koska sitä ei ole valmisteltu. Näin meille ollaan kauppaamassa sikaa säkissä. Yllätys voikin olla suuri , kun säkissä ostettu sika onkin mäyrä tai leijona.
keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
Saarna rakkauden lain sunnuntaina
Oli mukava pitkästä aikaa vierailla SLEYn järjestämässä Kymenlaakson evankeliumijuhlassa. Olin SLEYn palveluksessa Etelä-Savon ja Kymen piirin pirijohtajana vuonna 2005-2006. Silloin tuli Hietoinrannan leirikeskus Saaramaalla tutuksi. Sain pitää messussa saarnan ja päiväjuhlassa raamattuopetuksen. Saarnani oli tällainen:
"Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille."
Näitä Jeesuksen sanoja on usein käytetty väärin. Niiden avulla Jeesuksesta on tehty yleinen etiikan opettaja, joka voidaan rinnastaa vaikkapa Mahatma Ganhdiin tai Immanuel Kantiin. Erilleen Uuden testamentin kokonaissanomasta irrotettuna ne saattavatkin kuulostaa siltä. Ja onhan saarnatekstin viimeinen lause yhteinen kaikille suurille maailman uskonnoille.
Mutta Jeesuksesta ei voi tehdä vain suurta etiikan opettajaa. Ateismista kristinuskoon kääntynyt C.S.Lewis sanoo kirjassaan Tätä on kristinusko seuraavasti: "Jos joku, joka on pelkkä ihminen, puhuu sellaista kuin Jeesus, hän ei ole mikään suuri opettaja. Hän on joko yhtä hullu kuin mies, joka väittää olevansa paistettu muna, tai sitten hän on itse paholainen helvetistä. Sinun on tehtävä valintasi näistä vaihtoehdoista. Joko Jeesus oli - ja on - Jumalan Poika, tai sitten hän on hullu tai jotain sitäkin pahempaa. Voit passittaa hänet suljetulle osastolle; voit sylkeä häntä ja tappaa hänet paholaisena; tai voit polvistua hänen eteensä ja nimittää häntä Herraksesi ja Jumalaksesi. Mutta älä yritäkään holhoavin äänenpainoin selittää, että hän oli suuri ihminen ja opettaja. Sitä mahdollisuutta Jeesus ei meille jätä."
Näitä Jeesuksen sanoja ei voida siis irrottaa siitä, mitä hän merkitsee Jumalan poikana, ihmiskunnan syntien sovittajana ja Vapahtajana. On myös syytä ottaa huomioon, missä tilanteessa nämä sanat on lausuttu. Nämä Jeesuksen sanat ovat osa Luukkaan niin sanottua ”Kenttäsaarnaa”, joka on lyhennelmä Vuorisaarnasta. Vuorisaarna puolestaan – niin kuin tämä ”Kenttäsaarnakin” – on annettu Jumalan valtakunnan etiikan perustukseksi. Jeesus on osoittanut sen opetuslapsilleen – ei maailmalle.
Siksi onkin niin, että maailman tapa arvostaa asioita on perin erilainen kuin Jeesuksen opetukset Jumalan valtakunnasta ja arvojärjestyksestä siellä. Nämä Jeesuksen opetukset eivät ole mikään uusi laki, jonka täyttänyt pääsee osalliseksi Jumalan rakkaudesta. Päinvastoin. Puhe Vuorisaarnan tai Kenttäsaarnan noudattamisesta ja toteuttamisesta ilman uskoa Jeesukseen jää joko hurskasteluksi juhlapuheissa tai sitten lain alla pingottavaksi moralismiksi.
Miksi näin on? Äitini kertoi muutama viikko sitten odotusajastaan vuonna 1978. Silloin ei ollut vielä ultraäänilaitteita, jolla olisi voinut tutkia sikiön hyvinvointia. Tutkimukset tehtiin käsin tunnustelemalla äidin kohtua vatsanpeitteiden läpi. Jostain syystä kätilö ei tutkimusta tehdessä kyennyt löytämään päätäni äitini vatsanpeitteiden läpi. Niinpä kätilö lähetti äitini kiireesti lastenlääkärin tutkittavaksi lausunnolla ”päätön poikkitila”. No, löytyihän se pääkin sieltä niin että olen päässyt toteuttamaan päättömyyksiäni vasta myöhemmin.
Miten tämä liittyy näihin Jeesuksen opetuksiin? Monissa kohdin Uutta testamenttia opetetaan, että Kristus on seurakunnan ja myös uskovan ihmisen pää.
Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala. (1 Kor 11:3)
Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää. (Ef 1:22,23)
Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. (Ef 5)
Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen. (Kol 1:18)
Näin ollen on yksiselitteistä, että jos tahdot noudattaa näitä Jeesuksen opetuksia, tulee sinun ensiksi olla osallinen Kristuksesta Vapahtajana. Ilman Kristusta Vapahtajana et näitä hänen antamiaan käskyjä kykene toteuttamaan. Ilman Kristusta Vapahtajana et edes tahdo elää näiden käskyjen mukaisesti, vaan tahdot elää niin kuin maailmassa yleensä eletään: veljeään vihaten, omasta kiinni pitäen, kostoa ja katkeruutta hautoen, pahaa puhuen, omaa etua ajaen. Ja mikä keskeisintä: ilman Kristusta Vapahtajana et ole taivaan tiellä, vaan kadotuksen tiellä. Silloin on vain päätön poikkitila, jossa ei kestetä Jumalan edessä tuomiolla.
Kun Kristus on tullut meille rakkaaksi Vapahtajaksi, me joudumme myös hänen edessään myöntämään oman puutteenalaisuutemme näiden käskyjen täyttäjänä. Vai miten on:
- olemmeko me toivoneet aina hyvää niille, jotka meitä vihaavat?
- olemmeko siunanneet niitä, jotka kiroavat meitä?
- olemmeko rukoilleet niiden puolesta, jotka meitä parjaavat?
- minkä verran olemme antaneet puutteenalaisille?
- olemmeko todella tehneet ihmisille (ja samalla Kristukselle) sen, mitä olisimme itse toivoneet meille tehtävän?
Siksi tarvitsemme Kristusta Vapahtajaksemme. Siksi tarvitsemme sitä, että Kristus on oman elämämme ja seurakunnan pää. Me tarvitsemme hänen maahan vuotanutta sovitusvertaan, joka voi pestä meidän syntimme pois ja pehmittää kovan sydämemme. Kristus on näet ainoa, joka on elänyt täydellisesti niin kuin opetti. Kun häntä tultiin pidättämään, hän paransi erään vangitsijansa korvan. Kun häntä syljettiin ja lyötiin, kun hänestä tehtiin pilkkaa, ei hänen suustaan kuultu kirousta. Kun häntä pidettiin vangittuna, hän antoi vaatteensa arpajaispalkinnoiksi sotilaille. Kun hänet ristiinnaulittiin, hän rukoili naulanlyöjiensä puolesta. Kun hän riippui ristillä maailman synti, Jumalan viha ja iankaikkinen kadotus harteillaan, hän todella antoi mitä omisti eikä ole mitään pyytänyt vastalahjaksi. Kun hän kohtasi Pietarin, hän teki niin kuin Pietari varmasti oli tahtonut: hän antoi anteeksi.
Tänään sinä saat tällaisen Vapahtajan sydämeesi asumaan, kun saat ottaa hänet ehtoollisessa vastaan. Tein muutama päivä sitten Facebookissa testin ”oletko luterilainen” ja tuossa etäänä kysymyksenä oli: ”Olet juuri ollut ehtoollisella. Mitä koet?” Luterilainen vastaus tähän on: ” Kristus itse lämmittää sisälläsi. Pyhyys polttaa sisälläsi. Synti sulaa läsnäolevaan armoon.” Tule sinäkin sulattamaan syntisi ja lähde sitten rakastamaan kaikkia ihmisiä – myös vihamiehiäsi.
"Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille."
Näitä Jeesuksen sanoja on usein käytetty väärin. Niiden avulla Jeesuksesta on tehty yleinen etiikan opettaja, joka voidaan rinnastaa vaikkapa Mahatma Ganhdiin tai Immanuel Kantiin. Erilleen Uuden testamentin kokonaissanomasta irrotettuna ne saattavatkin kuulostaa siltä. Ja onhan saarnatekstin viimeinen lause yhteinen kaikille suurille maailman uskonnoille.
Mutta Jeesuksesta ei voi tehdä vain suurta etiikan opettajaa. Ateismista kristinuskoon kääntynyt C.S.Lewis sanoo kirjassaan Tätä on kristinusko seuraavasti: "Jos joku, joka on pelkkä ihminen, puhuu sellaista kuin Jeesus, hän ei ole mikään suuri opettaja. Hän on joko yhtä hullu kuin mies, joka väittää olevansa paistettu muna, tai sitten hän on itse paholainen helvetistä. Sinun on tehtävä valintasi näistä vaihtoehdoista. Joko Jeesus oli - ja on - Jumalan Poika, tai sitten hän on hullu tai jotain sitäkin pahempaa. Voit passittaa hänet suljetulle osastolle; voit sylkeä häntä ja tappaa hänet paholaisena; tai voit polvistua hänen eteensä ja nimittää häntä Herraksesi ja Jumalaksesi. Mutta älä yritäkään holhoavin äänenpainoin selittää, että hän oli suuri ihminen ja opettaja. Sitä mahdollisuutta Jeesus ei meille jätä."
Näitä Jeesuksen sanoja ei voida siis irrottaa siitä, mitä hän merkitsee Jumalan poikana, ihmiskunnan syntien sovittajana ja Vapahtajana. On myös syytä ottaa huomioon, missä tilanteessa nämä sanat on lausuttu. Nämä Jeesuksen sanat ovat osa Luukkaan niin sanottua ”Kenttäsaarnaa”, joka on lyhennelmä Vuorisaarnasta. Vuorisaarna puolestaan – niin kuin tämä ”Kenttäsaarnakin” – on annettu Jumalan valtakunnan etiikan perustukseksi. Jeesus on osoittanut sen opetuslapsilleen – ei maailmalle.
Siksi onkin niin, että maailman tapa arvostaa asioita on perin erilainen kuin Jeesuksen opetukset Jumalan valtakunnasta ja arvojärjestyksestä siellä. Nämä Jeesuksen opetukset eivät ole mikään uusi laki, jonka täyttänyt pääsee osalliseksi Jumalan rakkaudesta. Päinvastoin. Puhe Vuorisaarnan tai Kenttäsaarnan noudattamisesta ja toteuttamisesta ilman uskoa Jeesukseen jää joko hurskasteluksi juhlapuheissa tai sitten lain alla pingottavaksi moralismiksi.
Miksi näin on? Äitini kertoi muutama viikko sitten odotusajastaan vuonna 1978. Silloin ei ollut vielä ultraäänilaitteita, jolla olisi voinut tutkia sikiön hyvinvointia. Tutkimukset tehtiin käsin tunnustelemalla äidin kohtua vatsanpeitteiden läpi. Jostain syystä kätilö ei tutkimusta tehdessä kyennyt löytämään päätäni äitini vatsanpeitteiden läpi. Niinpä kätilö lähetti äitini kiireesti lastenlääkärin tutkittavaksi lausunnolla ”päätön poikkitila”. No, löytyihän se pääkin sieltä niin että olen päässyt toteuttamaan päättömyyksiäni vasta myöhemmin.
Miten tämä liittyy näihin Jeesuksen opetuksiin? Monissa kohdin Uutta testamenttia opetetaan, että Kristus on seurakunnan ja myös uskovan ihmisen pää.
Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala. (1 Kor 11:3)
Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää. (Ef 1:22,23)
Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. (Ef 5)
Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen. (Kol 1:18)
Näin ollen on yksiselitteistä, että jos tahdot noudattaa näitä Jeesuksen opetuksia, tulee sinun ensiksi olla osallinen Kristuksesta Vapahtajana. Ilman Kristusta Vapahtajana et näitä hänen antamiaan käskyjä kykene toteuttamaan. Ilman Kristusta Vapahtajana et edes tahdo elää näiden käskyjen mukaisesti, vaan tahdot elää niin kuin maailmassa yleensä eletään: veljeään vihaten, omasta kiinni pitäen, kostoa ja katkeruutta hautoen, pahaa puhuen, omaa etua ajaen. Ja mikä keskeisintä: ilman Kristusta Vapahtajana et ole taivaan tiellä, vaan kadotuksen tiellä. Silloin on vain päätön poikkitila, jossa ei kestetä Jumalan edessä tuomiolla.
Kun Kristus on tullut meille rakkaaksi Vapahtajaksi, me joudumme myös hänen edessään myöntämään oman puutteenalaisuutemme näiden käskyjen täyttäjänä. Vai miten on:
- olemmeko me toivoneet aina hyvää niille, jotka meitä vihaavat?
- olemmeko siunanneet niitä, jotka kiroavat meitä?
- olemmeko rukoilleet niiden puolesta, jotka meitä parjaavat?
- minkä verran olemme antaneet puutteenalaisille?
- olemmeko todella tehneet ihmisille (ja samalla Kristukselle) sen, mitä olisimme itse toivoneet meille tehtävän?
Siksi tarvitsemme Kristusta Vapahtajaksemme. Siksi tarvitsemme sitä, että Kristus on oman elämämme ja seurakunnan pää. Me tarvitsemme hänen maahan vuotanutta sovitusvertaan, joka voi pestä meidän syntimme pois ja pehmittää kovan sydämemme. Kristus on näet ainoa, joka on elänyt täydellisesti niin kuin opetti. Kun häntä tultiin pidättämään, hän paransi erään vangitsijansa korvan. Kun häntä syljettiin ja lyötiin, kun hänestä tehtiin pilkkaa, ei hänen suustaan kuultu kirousta. Kun häntä pidettiin vangittuna, hän antoi vaatteensa arpajaispalkinnoiksi sotilaille. Kun hänet ristiinnaulittiin, hän rukoili naulanlyöjiensä puolesta. Kun hän riippui ristillä maailman synti, Jumalan viha ja iankaikkinen kadotus harteillaan, hän todella antoi mitä omisti eikä ole mitään pyytänyt vastalahjaksi. Kun hän kohtasi Pietarin, hän teki niin kuin Pietari varmasti oli tahtonut: hän antoi anteeksi.
Tänään sinä saat tällaisen Vapahtajan sydämeesi asumaan, kun saat ottaa hänet ehtoollisessa vastaan. Tein muutama päivä sitten Facebookissa testin ”oletko luterilainen” ja tuossa etäänä kysymyksenä oli: ”Olet juuri ollut ehtoollisella. Mitä koet?” Luterilainen vastaus tähän on: ” Kristus itse lämmittää sisälläsi. Pyhyys polttaa sisälläsi. Synti sulaa läsnäolevaan armoon.” Tule sinäkin sulattamaan syntisi ja lähde sitten rakastamaan kaikkia ihmisiä – myös vihamiehiäsi.
maanantai 13. heinäkuuta 2009
Uskonnonopetuksesta uskontotietoon?
Höpsis, sanon minä. Joku blogisti ennätti jo sanoa, että tällä ehdotuksella opetusministeri Virkkunen teki poliittisen itsemurhan - varsinkin, kun Virkkunen itsekään ei lopulta pidä uskonnonopetuksen muuttamista ajankohtaisena.
Kuten Suomen uskonnonopettajien liiton pj. Hannu Koskinen toteaa, nykyinen tilanne on monien neuvottelujen tulos. Sillä on taattu YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukainen oikeus oman uskonnon opetukseen.
Esityksen takana onkin lopulta kaksi miestä: Hannu Laaksola, Opettaja -lehden puheenjohtaja sekä Markku Rimpelä, kehitysjohtaja Opetushallituksesta. En voi olla ihmettelemättä, miten OAJ dissaa yhden jäsenryhmänsä työtä tällä tavalla. Rahat kyllä kelpaavat, yli 30 euroa kuussa, mutta työtämme ei arvosteta. Löytyisipä äkkiä joku lakimies kaveriksi, joka jeesaa tiukan paikan tullen, niin voisi siirtyä Loimaan kassaan.
Rimpelän esitys puolestaan taitaa pohjautua puhtaasti pragmatistisiin lähtökohtiin: ei tarvitse rehtoreiden laatia monimutkaisia lukujärjestyksiä, kun kaikki ovat samalla katsomusaineen tunnilla... Pari euroakin sästyy... Pedagogisesti Rimpelän esitys oli kelvoton. Siitä kohta pari ajatusta.
Verkkosivuilla on käyty keskustelua aiheen tiimoilta. En tunnista opettamaani ainetta tästä keskustelusta. Yleisökeskustelu näyttää taas pohjautuvan mutu-tietoon ja vahvaan esiymmärrykseen. Kuitenkin jokin aika sitten tehdyn tutkimuksen mukaan 80% suomalaisista kannattaa uskonnonopetuksen säilytämistä. Ja 94% oppilaista osallistuu evankelisluterilaiseen opetukseen. Mikä tässä nyt taas on ongelmana? Miksi uskonnonopetus on aina vaakalaudalla, kun opetussuunnitelmaa uudistetaan?
Pariin argumenttiin heitän antiteesini:
1) "Uskonnonopetusta tulee kehittää etiikan suuntaan" Olen samaa mieltä! Eettisiä ja muita elämänkysymyksiä tulisi pohtia enemmän. Mutta: etiikka pohjautuu aina johonkin arvopohjaan ja ihmiskäsitykseen. Mikä tuo arvopohja ja ihmiskäsitys olisi kaikille yhteisessä uskontotiedossa? Olisiko se, mitä hallitusohjelmassa kulloinkin määrätään? Eli jos meillä on joskus vihreä opetusministeri, niin uskontotiedossa varmaan pitää opettaa, että hampun kasvatus ja pilvenpolttelu on jees... Ei onnistu. Tällaisella systeemillä ajaudutaan helposti siihen paljon puhuttuun indoktrinaatioon -objektiivisuuden varjolla jujutetaan jokin OPH:n, OAJ:n, Markku Rimpelän tai opetusministerin lempiajatus oppilaille.
2) "Ei saa tuputtaa yhtä katsomusta, vaan antaa oppilaiden valita itse" Luulevatko tämän ajatuksen esittäjät, että lapset elävät tyhjiössä ensimmäiset 15 vuotta ja vasta sitten valitsevat jotakin? Aina on kasvatuksella ja yksilön valinnoilla arvopohja, joko tietoinen tai tiedostamaton. Jos se ei ole kristillinen arvopohja, niin kyllä sen paikan äkkiä ottaa materialismi, seksualisointi, markkinaliberalismi tai...
Henna Virkkuselle suosittelen luettavaksi T.P. Virkkusen (liekö sukua?) jo 1970-luvulla kirjoittamaa kirjaa Uskonnonopetus - mitä ja miksi. Siinä on hyvin perusteltu, miksi kaikille yhteinen uskontotieto ei yksinkertaisesti toimi. Ajankohtainen opus edelleen.
Kuten Suomen uskonnonopettajien liiton pj. Hannu Koskinen toteaa, nykyinen tilanne on monien neuvottelujen tulos. Sillä on taattu YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukainen oikeus oman uskonnon opetukseen.
Esityksen takana onkin lopulta kaksi miestä: Hannu Laaksola, Opettaja -lehden puheenjohtaja sekä Markku Rimpelä, kehitysjohtaja Opetushallituksesta. En voi olla ihmettelemättä, miten OAJ dissaa yhden jäsenryhmänsä työtä tällä tavalla. Rahat kyllä kelpaavat, yli 30 euroa kuussa, mutta työtämme ei arvosteta. Löytyisipä äkkiä joku lakimies kaveriksi, joka jeesaa tiukan paikan tullen, niin voisi siirtyä Loimaan kassaan.
Rimpelän esitys puolestaan taitaa pohjautua puhtaasti pragmatistisiin lähtökohtiin: ei tarvitse rehtoreiden laatia monimutkaisia lukujärjestyksiä, kun kaikki ovat samalla katsomusaineen tunnilla... Pari euroakin sästyy... Pedagogisesti Rimpelän esitys oli kelvoton. Siitä kohta pari ajatusta.
Verkkosivuilla on käyty keskustelua aiheen tiimoilta. En tunnista opettamaani ainetta tästä keskustelusta. Yleisökeskustelu näyttää taas pohjautuvan mutu-tietoon ja vahvaan esiymmärrykseen. Kuitenkin jokin aika sitten tehdyn tutkimuksen mukaan 80% suomalaisista kannattaa uskonnonopetuksen säilytämistä. Ja 94% oppilaista osallistuu evankelisluterilaiseen opetukseen. Mikä tässä nyt taas on ongelmana? Miksi uskonnonopetus on aina vaakalaudalla, kun opetussuunnitelmaa uudistetaan?
Pariin argumenttiin heitän antiteesini:
1) "Uskonnonopetusta tulee kehittää etiikan suuntaan" Olen samaa mieltä! Eettisiä ja muita elämänkysymyksiä tulisi pohtia enemmän. Mutta: etiikka pohjautuu aina johonkin arvopohjaan ja ihmiskäsitykseen. Mikä tuo arvopohja ja ihmiskäsitys olisi kaikille yhteisessä uskontotiedossa? Olisiko se, mitä hallitusohjelmassa kulloinkin määrätään? Eli jos meillä on joskus vihreä opetusministeri, niin uskontotiedossa varmaan pitää opettaa, että hampun kasvatus ja pilvenpolttelu on jees... Ei onnistu. Tällaisella systeemillä ajaudutaan helposti siihen paljon puhuttuun indoktrinaatioon -objektiivisuuden varjolla jujutetaan jokin OPH:n, OAJ:n, Markku Rimpelän tai opetusministerin lempiajatus oppilaille.
2) "Ei saa tuputtaa yhtä katsomusta, vaan antaa oppilaiden valita itse" Luulevatko tämän ajatuksen esittäjät, että lapset elävät tyhjiössä ensimmäiset 15 vuotta ja vasta sitten valitsevat jotakin? Aina on kasvatuksella ja yksilön valinnoilla arvopohja, joko tietoinen tai tiedostamaton. Jos se ei ole kristillinen arvopohja, niin kyllä sen paikan äkkiä ottaa materialismi, seksualisointi, markkinaliberalismi tai...
Henna Virkkuselle suosittelen luettavaksi T.P. Virkkusen (liekö sukua?) jo 1970-luvulla kirjoittamaa kirjaa Uskonnonopetus - mitä ja miksi. Siinä on hyvin perusteltu, miksi kaikille yhteinen uskontotieto ei yksinkertaisesti toimi. Ajankohtainen opus edelleen.
maanantai 6. heinäkuuta 2009
Sukupuolisensitiivinen kasvatus?
Lueskelin jokin aika sitten juttua pinnalle nousseesta sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta. Se tarkoittaa, että kasvatuksessa ei oteta huomioon lapsen sukupuolta millään tavalla. Ei ole tyttöjen juttuja tai poikien juttuja, ei tyttöjen värejä ja poikien värjejä, tyttöjen ammatteja tai poikien ammatteja... Äärimmilleen vietynä tämä tarkoittaa, että lapsia ei edes kutsuta millään nimillä (koska ne sukupuolistavat), vaan koodinimellä. Samoin ei ole äitiä ja isää, vaan "kettu" ja "susi", jotka elävät omassa pesäluolassaan. Lapsen sukupuolta ei myöskään sanota koskaan ääneen.
Arvostamani lastenpsykologian asiantuntija Keijo Tahkokallio ehti jo tyrmätä ajatuksen sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta. - On ihan reilua kutsua poikaa pojaksi ja tyttöä tytöksi heti vauvasta pitäen.Olen kuitenkin huomannut, että keskustelu sukupuolettomasta kasvatuksesta sotketaan toisinaan sen kaltaisiin asioihin kuin voiko pojalle pukea punaiset vaatteet ja tytölle siniset, mikä on kokonaan toisen tyypin kysymys, Tahkokallio sanoo.
Sukupuoli on biologinen ominaisuus. Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen toteaa, että jos sukupuolisuus häivytetään, häivytetään samalla iso osa ihmisen persoonallisuudesta eikä lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren mielestä ole mitään pahaa siinä, että pikkulapsen sukupuoli korostuu pukeutumisessa tai leikeissä (Helsingin Sanomat 16.3.).
Samaan aikaan kun sukupuolisensitiivinen kasvatusajattelu leviää, lasta seksualisoivat mainokset ja televisio-ohjelmat vyöryvät silmille kaikkialta. On jos jonkinlaista paljastavaa vaatetta. No, niissähän on jo ala-asteikäisten hyvä poseerata "herutuskuvissa" ja laittaa nettiin näytille...
Mutta millainen ihmiskäsitys on sitten tällaisen sensitiivisyyden takana? Juuret juontavat nähdäkseni naturalismiin ja eksistentialismiin. Naturalismin mukaan ihminen on vain eläinlaji muiden joukossa, ei sen enempää. Siksi kai äiti ja isä voidaan korvata ketulla ja sudella :) Eksistentialismi puolestaan opettaa, että ihmisen on luotava identiteettinsä kokonaan itse. "Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan", toteaa Anssi Kelakin. Äärimmilleen vietynä tämä merkitsee myös seksuaalista identiteettiä.
Jaa-a. Olen joskus listannut ammatit, jotka tulevaisuudessa kannattavat. Haudankaivaja on takuuvarma. Sen lisäksi lastensuojelulaitoksen ylläpitäjä ja diabeteslääkkeen valmistaja ovattilastojen valossa kovia sanoja. Taitaapa psykoterapeutti, joka auttaa identiteettiongelmien kanssa kamppailevaa sukupuolisensitiivisen kasvatuksen saanutta nuorta aikuista, olla myös jatkossa kysyttyä tavaraa.
Vastakohtana eksistentialistiselle ja naturalistiselle ihmiskäsitykselle on essentialistinen ihmiskäsitys. Essentialistisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisellä on jo syntyessään jokin erityinen olemus (lat. essentia). Tämä ennaltamäärätty olemus määrää sen, millaiseksi ihmiselämä jatkossa kehittyy, antaa sille jonkinlaisen mallin ja päämäärän.
Ennaltamäärääminen ei kuitenkaan tarkoita, että koko ihmisen elämä olisi vieteriukon tavoin laskettu kulkemaan rataa, johon ihminen ei voi vaikuttaa. Ei, mutta se antaa ihmiselle 1) arvon ja 2) turvan. Olen arvokas, koska saan toteuttaa ihmisolemuksen syvintä päämäärää. Olen turvassa, koska saan luottaa siihen, että rikkinäisyydestäni huolimatta ihmisyyteni on arvokasta eikä elämäni riipu vain siitä, osaanko itse rakentaa sitä oikein.
Mikään ei mielestäni anna ihmisolemukselle - miehelle ja naiselle - sen suurempaa arvoa kuin olla Jumalan luoma, Jumalan kuva ja Kristuksen lunastama.
1 Moos 1:27
Arvostamani lastenpsykologian asiantuntija Keijo Tahkokallio ehti jo tyrmätä ajatuksen sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta. - On ihan reilua kutsua poikaa pojaksi ja tyttöä tytöksi heti vauvasta pitäen.Olen kuitenkin huomannut, että keskustelu sukupuolettomasta kasvatuksesta sotketaan toisinaan sen kaltaisiin asioihin kuin voiko pojalle pukea punaiset vaatteet ja tytölle siniset, mikä on kokonaan toisen tyypin kysymys, Tahkokallio sanoo.
Sukupuoli on biologinen ominaisuus. Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen toteaa, että jos sukupuolisuus häivytetään, häivytetään samalla iso osa ihmisen persoonallisuudesta eikä lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren mielestä ole mitään pahaa siinä, että pikkulapsen sukupuoli korostuu pukeutumisessa tai leikeissä (Helsingin Sanomat 16.3.).
Samaan aikaan kun sukupuolisensitiivinen kasvatusajattelu leviää, lasta seksualisoivat mainokset ja televisio-ohjelmat vyöryvät silmille kaikkialta. On jos jonkinlaista paljastavaa vaatetta. No, niissähän on jo ala-asteikäisten hyvä poseerata "herutuskuvissa" ja laittaa nettiin näytille...
Mutta millainen ihmiskäsitys on sitten tällaisen sensitiivisyyden takana? Juuret juontavat nähdäkseni naturalismiin ja eksistentialismiin. Naturalismin mukaan ihminen on vain eläinlaji muiden joukossa, ei sen enempää. Siksi kai äiti ja isä voidaan korvata ketulla ja sudella :) Eksistentialismi puolestaan opettaa, että ihmisen on luotava identiteettinsä kokonaan itse. "Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan", toteaa Anssi Kelakin. Äärimmilleen vietynä tämä merkitsee myös seksuaalista identiteettiä.
Jaa-a. Olen joskus listannut ammatit, jotka tulevaisuudessa kannattavat. Haudankaivaja on takuuvarma. Sen lisäksi lastensuojelulaitoksen ylläpitäjä ja diabeteslääkkeen valmistaja ovattilastojen valossa kovia sanoja. Taitaapa psykoterapeutti, joka auttaa identiteettiongelmien kanssa kamppailevaa sukupuolisensitiivisen kasvatuksen saanutta nuorta aikuista, olla myös jatkossa kysyttyä tavaraa.
Vastakohtana eksistentialistiselle ja naturalistiselle ihmiskäsitykselle on essentialistinen ihmiskäsitys. Essentialistisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisellä on jo syntyessään jokin erityinen olemus (lat. essentia). Tämä ennaltamäärätty olemus määrää sen, millaiseksi ihmiselämä jatkossa kehittyy, antaa sille jonkinlaisen mallin ja päämäärän.
Ennaltamäärääminen ei kuitenkaan tarkoita, että koko ihmisen elämä olisi vieteriukon tavoin laskettu kulkemaan rataa, johon ihminen ei voi vaikuttaa. Ei, mutta se antaa ihmiselle 1) arvon ja 2) turvan. Olen arvokas, koska saan toteuttaa ihmisolemuksen syvintä päämäärää. Olen turvassa, koska saan luottaa siihen, että rikkinäisyydestäni huolimatta ihmisyyteni on arvokasta eikä elämäni riipu vain siitä, osaanko itse rakentaa sitä oikein.
Mikään ei mielestäni anna ihmisolemukselle - miehelle ja naiselle - sen suurempaa arvoa kuin olla Jumalan luoma, Jumalan kuva ja Kristuksen lunastama.
1 Moos 1:27
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)