Huomasin kirjoittaneeni kaksi kirjoitusta peräkkäin lähes samalla otsikolla. Ensin ylioppilastutkinnosta, sitten lähetystyöstä. Yhdistävä tekijä on "aikansa elänyt".
Pannaan vielä paremmaksi. Kaikki on mielestäni aikansa elänyt. Eipähän tarvitse enää tästä asiasta otsikoita vedellä.
Kirkko on aikansa elänyt. Käyrät osoittavat alaspäin kuin lumiukon nenä vapunpäivänä. Ainoa mikä on nousussa on hautapaikkamaksu. Arkkipiispan palkkakin osoittaa alaspäin, jos on arkkipiispaa uskominen. Voivat sitten Niinistön kanssa mennä yhdessä Hakaniemen Elannon alennusmyynteihin. Halonen toimii varmasti mielellään mentorina.
Vapaa-ajattelijat on aikansa elänyt. Eipä eronnut kirkosta enää ennätysmäärää väkeä. Piti sitten väen vängällä saada otsikko samalla tavoin kuin muinoin Neuvostoliitossa, jossa Kremlin ympäriajoon osallistui kaksi autoa, Lada ja Mersu. Ja Pravda uutisoi: "Kansakuntamme ylpeys, Lada, sijoittui kilpailussa hienosti toiseksi. Mersu oli kilpailussa toiseksi viimeinen."
Körttiläisyys on aikansa elänyt. Ei kuulemma riitä väkeä seuroja järjestämään. Ei, vaikka ihminen on niin pieni, että yksiöönkin mahtuisi sata körttiä. Mutta eiköhän Kotimaa saa tämänkin asian käännettyä myönteiseksi: "Körteillä pulaa vastuunkantajista - mutta niin on evankelisillakin". Evankeliset ne vasta aikansa eläneitä onkin. Lottoarvonnan jälkeenkin vain veisaavat duurissa, että en voi rikkaammaksi tulla. Ihan jälkeenjäänyttä porukkaa.
Hallitus on aikasa elänyt. Velkaa olisi pitänyt saada leikattua ja kuntien määrää ja peruspalveluiden kustannusrakennetta. Ainoa mitä ovat saaneet leikatuksi, on uskonnonopetus eikä sitäkään kun 38 tuntia koko peruskoulun aikana. Voi voi. Vaan aikansa elänyt on oppositiokin. Jytky on sulanut, mutku on tullut tilalle. "Kyllähän Suomi olisi jo eronnut EU:sta ja Kreikka pantu kuriin ja pakkoruotsi poistettu, mutku..." Niinpä niin. Peräpukamat kurkussa senkun kasvavat.
Lähetyshiippakunta on aikansa elänyt. Eihän kukaan halua nykypäivänä enää lähettää mitään, kun Itellan palvelut ovat mitä ovat. Tulostushiippakunta pitäisi perustaa. Sellainen, jossa ehtoollisen saa valokuvatulostimella printattua itselleen 3D-tehosteilla. Ei olisi vaaraa törmätä naispappiin edes kirkkomatkalla. Samalla voisi tulostaa Lähetyshiippakunnan pappien kuvista tehdyt poikakalenterin seinälleen yhteisöllisyyttä luomaan.
Minä olen aikansa elänyt. Ketä oikeesti on kiinnostanut lukea tällaista tuubaa tänne asti. Veikkaan, että jos nyt kertoisin, missä natsien kulta-aarre sijaistee, se saisi olla kaikessa rauhassa.
Onneksi yksi ei ole aikansa elänyt. Taivas odottaa.
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Lähetystyö on aikansa elänyt
"Niin kauan kuin olemme kristittyjä ja teemme työtämme kristillisellä lähimmäisenrakkaudella, ei tarvita muuta evankeliumia”
Kuka näin mahtaa sanoa? Mahdollisesti tiedätkin, jos olet lukenut Kotimaa-lehteä joko paperiversiona tai netistä. Kyseessä on Oulun seurakuntahyy... yhtymän tiedottaja Rebekka Naatus kolumnissaan. Hänen mukaansa lähetystyö joutaa museoon jalkapuun ja julkiripin viereen.
Olen samaa mieltä Naatuksen kanssa. Jos lähetystyö tuo mielikuvan jalkapuusta, se joutaa museoon. Mutta nyt taitaakin olla niin, että Naatuksen mielikuva lähetystyöstä on täysin väärä tai vanhentunut. Vaan eipä Naatus ole mielikuviensa kanssa yksin. Samalla tavoin Tulkaa kaikki -liike pyrkii murentamaan lähetystyötä. Nojatuoliantropologian jäätyä historiaan tilalle on tullut nojatuolimissiologia. Ollaan tietävinään mitä lähetit kentällä tekevät ja jaetaan euroja mukavasti viinereitä syöden ja kokouspalkkioita nostaen. Samaan aikaan lähetti siellä jossakin seuraa huumenuoren kylmän kalkkunan vaihetta huumevieroituksessa tai pyyhkii kyyneleen orpolapsen poskelta. Tai sitten lähetti käy kipakkaa keskustelua Internetin keskustelupalstalla puolustaen Kristuksen asemaa taivaaseen johtavana tienä. Tai odottaa jännittyneenä, tuleeko huolella valmisteltuun nuortentapahtumaan ketään. Tai laulaa elinkautisvangeille, kuinka Jeesuksen kanssa saa olla vapaa vaikka olisi vankilassa.
Naatuksen ajatus on nurinkurinen. Miten voi rakastaa kristillisellä rakkaudella ellei ole ensin tullut kristityksi? Ja kristityksi tullaan kasteen ja opetuksen kautta. Ei olisi Naatuskaan kristitty ellei Suomessa olisi tehty lähetystyötä. Kristitty rakastaa, mutta "me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä". Ei kristityksi tulla rakastamalla lähimmäistä vaan syntien anteeksiantamuksen lahjan kautta.
Toisin sanoen Naatuksen esittämä evankeliumi itse asiassa on toinen evankeliumi. Toisen evankeliumin julistajista Paavali sanoo vähemmän rakentavasti Galatalaiskirjeessä. Naatuksen "evankeliumi" on samaa legalismia (lakihenkisyyttä) kuin Galatian seurakuntaa villinneet judaistit.
Sitä paitsi monet ateistit osaavat rakastaa ja kunnioittaa lähimmäisiään paljon paremmin kuin uskovat. Esimerkiksi Kotimaa24-palstalla blogistina toimiessani olin usein samalla aaltopituudella ateisti Jori Mäntysalon kanssa.Oikeustajumme oli usein yhteneväinen. Vastaavasti olen usein saanut töykeää kohtelua uskoviksi itseään nimittävien taholta.
Onneksi on edelleen niin, että usko syntyy kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Rakkauden teot eivät ole tätä vastaan, mutta vasta sanan kautta tullaan kristityksi.
Naatuksen provokaatiota hakeva lähetysnäkemys on aikansa elänyt. Sillä ei pitkälle kilpailla SPR:n tai KEPA:n kanssa. Kristuksen evankeliumi taas jatkaa voittokulkuaan.
lauantai 29. joulukuuta 2012
Ylioppilastutkinto on aikansa elänyt
Opetusministeriössä kuulemma puuhataan asetusmuutosta, joka muuttaisi hakukelpoisuutta ammattikorkeakouluihin. Sen mukaan lukion oppimäärällä (lukion päättötodistuksella) ei voisi enää hakea ammattikorkeakouluihin, vaan jatkossa vaadittaisiin ylioppilastutkinto. Hakukelpoisuus vähintään kolmivuotisen ammatillisen perustutkinnon pohjalta säilyisi ennallaan.
Haiskahtaa vähän siltä, että ylioppilastutkinnon profiilia halutaan nyt keinolla millä hyvänsä kohottaa. Vaan miksi? Ylioppilastutkinto syntyi aikanaan pääsykokeeksi yliopistoon, Turun akatemiaan. Sittemmin se on muotoutunut lukion päättökokeeksi. Mutta suomalaisessa koulutusjärjestelmässä on tapahtunut paljon. Ylioppilastutkinto on mahdollista suorittaa myös ammatillisen perustutkinnon suorittamisen jälkeen ja ammatillinen perustutkinto ilman ylioppilastutkinnon suorittamista antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden paitsi ammattikorkeakouluihin myös yliopistoihin. Hakukelpoisuuden ammattikorkeakouluihin voi saada myös suorittamalla näyttötutkintona ammatti- tai erikoisammattitutkinnon. Lisäksi usealle koulutusalalle on mahdollista hakeutua suorittamalla avoimen yliopiston opintoja riittävän määrän. Mihin siis tarvitaan ylioppilastutkintoa?
Viime vuosina on paljon puhuttu siitäkin, että ylioppilastutkintoa tulisi kehittää (taas) enemmän siihen suuntaan, että se toimisi samalla yliopiston valintakokeena. Tämä taas on nähdäkseni ristiriidassa elinikäisen oppimisen periaatteen kanssa. Oppimisen ja työelämän uusi järjestys on sellainen, että kansalainen joutuu jatkuvasti päivittämään osaamistaan ja jopa opiskelemaan useita tutkintoja. Siksi on nurinkurista, että ylioppilastutkinnosta jalostettaisiin valintakoetta lopullista elämänuraa varten. Sehän tarkoittaa, että lukiolaisen pitäisi jo alusta saakka tietää, mihin aineisiin tulee erityisesti panostaa, jotta saisi mahdollisimman hyvät pisteet yliopiston portilla. Ja kuten yllä olen esittänyt, reittejä yliopisto-opintoihin on nykyään monia muitakin.
Myös iltapäivälehtien lukiovertailut ovat tulleet jäädäkseen. Siinä lukiot laitetaan "paremmuusjärjestykseen" ylioppilastutkinnon arvosanojen perusteella. Mitä se kertoo sivistyskäsityksestämme? Tuosta vaan sivuutetaan ihmisenä kasvamisen ja oppimaan oppimisen teemat (joita on vaikea mitata) ja tuijotetaan puoltoäänten määrää. Ja niiden perusteella katsotaan, mitkä lukiot ovat hyviä ja mitkä eivät. Kissan viikset, sanon minä.
Noista listoista päästään yhdellä konstilla. Lopetetaan ylioppilastutkinto. Tunnustetaan, että aika on ajanut sen ohi. Mitä tämä mahdollistaisi? Sen, että lukiosta voisi kehittää hyvää, yleissivistävää toisen asteen koulutusta ilman yo-kirjoitusten paineita. Ei olisi ainainen kiire ja hoppu "käydä kurssin asioita läpi", ettei yksikään oppikirjan tiedonjyvänen vain jää käymättä, kun sitä voi tarvita kirjoituksissa... Jäisi tällainen hössötys ja kiire pois ja olisi aikaa pysähtyä ihmettelemään, kyselemään - sivistymään. Tämä ei veisi piiruakaan lukion tavoitteellisuudelta pois. Kyllä ammatillisellakin puolella kurssit ja opinnäytteet täytyy suorittaa, jotta saa tutkinnon.
Ai niin, yhä useampihan suorittaa samaan aikaan sekä ammatillisen tutkinnon että lukion oppimäärän. Ja kursseja valitaan ristiin eri oppilaitoksista. Yo-kirjoitusten paineen puuttuminen antaisi mahdollisuutta myös näiden yhteistyökuvioiden yhä laajempaan kehittämiseen.
Haiskahtaa vähän siltä, että ylioppilastutkinnon profiilia halutaan nyt keinolla millä hyvänsä kohottaa. Vaan miksi? Ylioppilastutkinto syntyi aikanaan pääsykokeeksi yliopistoon, Turun akatemiaan. Sittemmin se on muotoutunut lukion päättökokeeksi. Mutta suomalaisessa koulutusjärjestelmässä on tapahtunut paljon. Ylioppilastutkinto on mahdollista suorittaa myös ammatillisen perustutkinnon suorittamisen jälkeen ja ammatillinen perustutkinto ilman ylioppilastutkinnon suorittamista antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden paitsi ammattikorkeakouluihin myös yliopistoihin. Hakukelpoisuuden ammattikorkeakouluihin voi saada myös suorittamalla näyttötutkintona ammatti- tai erikoisammattitutkinnon. Lisäksi usealle koulutusalalle on mahdollista hakeutua suorittamalla avoimen yliopiston opintoja riittävän määrän. Mihin siis tarvitaan ylioppilastutkintoa?
Viime vuosina on paljon puhuttu siitäkin, että ylioppilastutkintoa tulisi kehittää (taas) enemmän siihen suuntaan, että se toimisi samalla yliopiston valintakokeena. Tämä taas on nähdäkseni ristiriidassa elinikäisen oppimisen periaatteen kanssa. Oppimisen ja työelämän uusi järjestys on sellainen, että kansalainen joutuu jatkuvasti päivittämään osaamistaan ja jopa opiskelemaan useita tutkintoja. Siksi on nurinkurista, että ylioppilastutkinnosta jalostettaisiin valintakoetta lopullista elämänuraa varten. Sehän tarkoittaa, että lukiolaisen pitäisi jo alusta saakka tietää, mihin aineisiin tulee erityisesti panostaa, jotta saisi mahdollisimman hyvät pisteet yliopiston portilla. Ja kuten yllä olen esittänyt, reittejä yliopisto-opintoihin on nykyään monia muitakin.
Myös iltapäivälehtien lukiovertailut ovat tulleet jäädäkseen. Siinä lukiot laitetaan "paremmuusjärjestykseen" ylioppilastutkinnon arvosanojen perusteella. Mitä se kertoo sivistyskäsityksestämme? Tuosta vaan sivuutetaan ihmisenä kasvamisen ja oppimaan oppimisen teemat (joita on vaikea mitata) ja tuijotetaan puoltoäänten määrää. Ja niiden perusteella katsotaan, mitkä lukiot ovat hyviä ja mitkä eivät. Kissan viikset, sanon minä.
Noista listoista päästään yhdellä konstilla. Lopetetaan ylioppilastutkinto. Tunnustetaan, että aika on ajanut sen ohi. Mitä tämä mahdollistaisi? Sen, että lukiosta voisi kehittää hyvää, yleissivistävää toisen asteen koulutusta ilman yo-kirjoitusten paineita. Ei olisi ainainen kiire ja hoppu "käydä kurssin asioita läpi", ettei yksikään oppikirjan tiedonjyvänen vain jää käymättä, kun sitä voi tarvita kirjoituksissa... Jäisi tällainen hössötys ja kiire pois ja olisi aikaa pysähtyä ihmettelemään, kyselemään - sivistymään. Tämä ei veisi piiruakaan lukion tavoitteellisuudelta pois. Kyllä ammatillisellakin puolella kurssit ja opinnäytteet täytyy suorittaa, jotta saa tutkinnon.
Ai niin, yhä useampihan suorittaa samaan aikaan sekä ammatillisen tutkinnon että lukion oppimäärän. Ja kursseja valitaan ristiin eri oppilaitoksista. Yo-kirjoitusten paineen puuttuminen antaisi mahdollisuutta myös näiden yhteistyökuvioiden yhä laajempaan kehittämiseen.
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Taivas varjele, mikä sieltä tulee!
KONFIRMAATIOSAARNA 19.6.2011 HAUKIVUOREN KIRKOSSA
Jeesus sanoo:
"Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.
Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi.
Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan."
Taivas varjele, mikä sieltä tulee! Nämä sanat ovat kuluneen kevään aikana tulleet tutuiksi ja rakkaiksi suomalaisille. Moni odotti kuusitoista vuotta hetkeä, joka toteutui toukokuisena sunnuntaina Suomen voittaessa jääkiekon MM-kultaa. Antero Mertaranta selosti jälleen värikkäällä tavallaan Suomen voitokkaita pelejä.
Taivaasta ja sen varjeluksesta olemme saaneet puhua myös rippikoulumme aikana. Olemme yhdessä opetelleet elämään ihmisinä ja tuntemaan Jumalaa. Ihmisen elämään kuuluvat hyvät hetket ja raskaat hetket. Rippikoulu ei ole mikään laboratorio, vaan keskellä elävää elämää. Juuri todellisten kokemusten kautta olemme saaneet jokainen kasvaa ihmisinä monin tavoin. Tiiviissä yhteisössä on pakko ottaa toinen ihminen huomioon. Pitäkää kiinni näistä taidoista myös arjen keskellä, kun konfirmaatiojuhla on ohi.
Taivas varjele, mikä sieltä on tullut keskellemme! Näin varmasti moni Jeesuksen aikalainen ajatteli, kun hän puhui ja opetti ja teki tunnustekoja osoittaakseen, että Jumalan valtakunta on hänessä tullut ihmisten keskelle. Moni haukkoi henkeään, kun Jeesus sanoi olevansa tie Jumalan yhteyteen. Tai kun hän antoi syntejä anteeksi. Tai kun hän väitti olevansa ylösnousemus ja elämä niin että häneen uskomalla saa iankaikkisen elämän. Tai kun hän sanoi, että Isä Jumala on antanut Jeesukselle tuomiovallan viimeisellä tuomiolla ja että tuomion peruste on se, uskooko Jeesukseen. Taivas varjele, mikä tyyppi!
Päivän evankeliumi puhuu siitä, miten taivas varjelee ihmisiä taivaan tiellä niin, että pääsemme lopulta taivaan kotiin. On mielenkiintoista, että pyhän kolminaisuuden päivän aiheeksi on annettu ”salattu Jumala”. Kuitenkin evankeliumi vääntää suorastaan rautalangasta sen, miten Jumalan yhteyteen pääsee.
Kotipihassamme tehdään tämän kesän aikana rakennustöitä. Rakennamme aitaa vanhan ja epäkäytännöllisen aidan tilalle. Vanhaan aitaan oli syvällä tavalla kietoutunut villiviini. Se tuo mukavasti tunnelmaa ja toimii myös näköesteenä.
Uuden aidan tieltä tuo villiviini piti kuitenkin kaataa pois. Sen vehreyttä ja elinvoimaa jää kaipaamaan. Nyt siitä on jäljellä enää kuivat ja kuolleet oksat, joiden kohtalona on päätyä Nousialan jäteasemalle tai kompostiin. Mitään käyttöä niillä ei ole yhtään mihinkään paitsi matojen ruoaksi. Samalla tavoin tuosta villiviinistä on tullut jo aiemmin kerättyä kaikki kuivat oksat pois puutarhaa rumentamasta. Puutarhajätettä ei kukaan kaipaa.
Villiviini on koristekasvi. Vielä suurempi merkitys hoidolla on Jeesuksen tarkoittamalla viinipuulla, josta saadaan viinirypäleitä viinin valmistamista varten. Viinitarhuri ei kauaa katsele kuivia oksia. Ne vievät tilaa terveiltä oksilta, joiden tarkoitus on tuottaa mahdollisimman paljon viinirypäleitä. Tuskin meidänkään olosuhteissamme vaikkapa omenapuussa kovin kauaa kuivia oksia katellaan.
Jeesuksen vertaus tarkoittaa, että kristityn elinehto on pysyä kiinni Kristuksessa. Leirimme aikana esitettiin paljon hyviä kysymyksiä tunneilla ja myös tuntien ulkopuolella. Kaksi kysymystä jäi mieleeni, kun olin tämän vertauksen äärellä:
-Eikös kristitty voi tehdä mitä vain, kun Jumalahan antaa synnit anteeksi?
-Mihin tarvitaan rukousta ja jumalanpalvelusta ja muuta sellaista, kun usko kerran pelastaa?
Molemmat kysymykset liittyvät uskon hoitamiseen ja ylläpitämiseen niin kuin tämä Jeesuksen vertauskin. Ensimmäiseen kysymykseen on helppo todeta: ei voi. Syntiä ei voi tehdä ehdoin tahdoin. Juuri tällä hetkellä ajankohtaista on juhannusruusun hoito, kenellä sellainen on kotipihaa kaunistamassa. Se, joka on hoitanut joskus juhannusruusua tietää, että pienet kirvat voivat helposti tuhota kauniit kukat. Samoin synti on asia, joka toimii niin kuin pienet kirvat. Huomaamatta synti tuhoaa elämäämme ja vie meitä eroon Jumalasta. Rakas Aatu-poikani (1,5 v) on myös kiinnostunut taittamaan ja repimään oksia. Miten käy, jos oksaa taittaa ja se katkeaa? Sehän kuivuu. Samoin synti yrittää irrottaa meitä Jeesuksen yhteydestä. Synnit saa anteeksi ja taivaan saa Kristukselta lahjaksi, mutta ehdoin tahdoin ei syntiä tule tehdä.
Entäs se toinen kysymys? Pysyäkseen kiinni viinipuussa oksa tarvitsee jatkuvasti ravinteita, joita runko tuo juurista saakka. Se tarvitsee myös hoitoa, sitä, että joku pitää tuholaiset kurissa, nyppii kuivat lehdet pois ja niin edelleen. Myös usko tarvitsee hengissä pysyäkseen hoitoa. Tarvitsemme päivittäistä syntien anteeksisaamista ja jos uskomme Jeesukseen, toki tahdomme olla hänen kanssaan tekemisissä Raamatun sanan, rukouksen ja ehtoollisen äärellä. Näin siis rukous, jumalanpalvelus ja muut uskon hoitamiseen liittyvät asiat eivät suinkaan ole uskosta erillään olevia asioita. Ei, usko itse asiassa on sitä, että otamme vastaan ne lahjat, mitä taivaasta meille annetaan.
Meille suomalaisille usko on usein yksityisasia, josta ei paljoa puhuta. Kristillisen kirkon näkökulmasta asia ei kuitenkaan ole niin. Kirkolle on annettu aivan erityinen tehtävä, viedä evankeliumi kaikille luoduille. Ihminen odottaa kirkolta tietoa siitä, pääsenkö minä taivaaseen. Vastaukseksi ei riitä, että se on yksityisasia. Kristillisellä kirkolla on ilosanoma kaikille ihmisille: Kristuksen tähden saat uskoa syntisi anteeksi ja kastettuna, Jeesukseen uskovana pääset taivaaseen. Tämän uskon saamiseksi ja hoitamiseksi Jumala on antanut seurakunnan, pelastuksen yhteisön. Taivaaseen ei mennä yksin, vaan joukkueena. Taivas varjelee lapsiaan ja todellinen maali on edessäpäin.
Yksi poikkeus tavallisessa puutarhan hoidossa ja Jeesuksen hoidossa on. Jos puutarhuri löytää puusta kuivuneen oksan, sitä ei saa enää millään eläväksi. Mutta jos joku on irronnut Jeesus-viinipuusta, joutunut Jeesuksen yhteydestä pois, hän voi päästä takaisin Jeesuksen yhteyteen. Se tapahtuu vaikkapa siten, että tullaan rukoillen Jeesuksen eteen ja hakeudutaan niille lähteille, joissa Jeesus on läsnä.
Jeesus suorastaan odottaa, että saisi jälleen hellästi hoitaa tällaisen luotaan eksyneen taas kuntoon. Kun Jeesuksen luota eksynyt palaa takaisin Jeesuksen yhteyteen, siitä iloitaan taivaassa. Tuskin nyt sentään juodaan kannusta sampanjaa, mutta taivaassa ei mistään muusta iloita kuin siitä, että eksynyt kääntyy kelkkansa ja puusta pudonnut pääsee takaisin Jeesus-viinipuun yhteyteen.
Eräänä iltana leirillämme oli hyvä tilanne, kun yläkertaan vievissä rappusissa oli varmaan toistakymmentä henkeä istumassa perätysten ja hieromassa toistensa hartioita. Hieronta tekee välillä kipeää, mutta lopputulos on hyvä, kun jumissa olleet lihakset rentoutuvat. Elämä Jeesuksen kanssa ei ole hartioiden vetämistä kireälle, vaan hellää hoitoa. Jeesuksen seurassa saa olla aidosti oma itsensä. Hän hoitaa. Taivaaseen asti.
Jeesus sanoo:
"Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.
Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi.
Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan."
Taivas varjele, mikä sieltä tulee! Nämä sanat ovat kuluneen kevään aikana tulleet tutuiksi ja rakkaiksi suomalaisille. Moni odotti kuusitoista vuotta hetkeä, joka toteutui toukokuisena sunnuntaina Suomen voittaessa jääkiekon MM-kultaa. Antero Mertaranta selosti jälleen värikkäällä tavallaan Suomen voitokkaita pelejä.
Taivaasta ja sen varjeluksesta olemme saaneet puhua myös rippikoulumme aikana. Olemme yhdessä opetelleet elämään ihmisinä ja tuntemaan Jumalaa. Ihmisen elämään kuuluvat hyvät hetket ja raskaat hetket. Rippikoulu ei ole mikään laboratorio, vaan keskellä elävää elämää. Juuri todellisten kokemusten kautta olemme saaneet jokainen kasvaa ihmisinä monin tavoin. Tiiviissä yhteisössä on pakko ottaa toinen ihminen huomioon. Pitäkää kiinni näistä taidoista myös arjen keskellä, kun konfirmaatiojuhla on ohi.
Taivas varjele, mikä sieltä on tullut keskellemme! Näin varmasti moni Jeesuksen aikalainen ajatteli, kun hän puhui ja opetti ja teki tunnustekoja osoittaakseen, että Jumalan valtakunta on hänessä tullut ihmisten keskelle. Moni haukkoi henkeään, kun Jeesus sanoi olevansa tie Jumalan yhteyteen. Tai kun hän antoi syntejä anteeksi. Tai kun hän väitti olevansa ylösnousemus ja elämä niin että häneen uskomalla saa iankaikkisen elämän. Tai kun hän sanoi, että Isä Jumala on antanut Jeesukselle tuomiovallan viimeisellä tuomiolla ja että tuomion peruste on se, uskooko Jeesukseen. Taivas varjele, mikä tyyppi!
Päivän evankeliumi puhuu siitä, miten taivas varjelee ihmisiä taivaan tiellä niin, että pääsemme lopulta taivaan kotiin. On mielenkiintoista, että pyhän kolminaisuuden päivän aiheeksi on annettu ”salattu Jumala”. Kuitenkin evankeliumi vääntää suorastaan rautalangasta sen, miten Jumalan yhteyteen pääsee.
Kotipihassamme tehdään tämän kesän aikana rakennustöitä. Rakennamme aitaa vanhan ja epäkäytännöllisen aidan tilalle. Vanhaan aitaan oli syvällä tavalla kietoutunut villiviini. Se tuo mukavasti tunnelmaa ja toimii myös näköesteenä.
Uuden aidan tieltä tuo villiviini piti kuitenkin kaataa pois. Sen vehreyttä ja elinvoimaa jää kaipaamaan. Nyt siitä on jäljellä enää kuivat ja kuolleet oksat, joiden kohtalona on päätyä Nousialan jäteasemalle tai kompostiin. Mitään käyttöä niillä ei ole yhtään mihinkään paitsi matojen ruoaksi. Samalla tavoin tuosta villiviinistä on tullut jo aiemmin kerättyä kaikki kuivat oksat pois puutarhaa rumentamasta. Puutarhajätettä ei kukaan kaipaa.
Villiviini on koristekasvi. Vielä suurempi merkitys hoidolla on Jeesuksen tarkoittamalla viinipuulla, josta saadaan viinirypäleitä viinin valmistamista varten. Viinitarhuri ei kauaa katsele kuivia oksia. Ne vievät tilaa terveiltä oksilta, joiden tarkoitus on tuottaa mahdollisimman paljon viinirypäleitä. Tuskin meidänkään olosuhteissamme vaikkapa omenapuussa kovin kauaa kuivia oksia katellaan.
Jeesuksen vertaus tarkoittaa, että kristityn elinehto on pysyä kiinni Kristuksessa. Leirimme aikana esitettiin paljon hyviä kysymyksiä tunneilla ja myös tuntien ulkopuolella. Kaksi kysymystä jäi mieleeni, kun olin tämän vertauksen äärellä:
-Eikös kristitty voi tehdä mitä vain, kun Jumalahan antaa synnit anteeksi?
-Mihin tarvitaan rukousta ja jumalanpalvelusta ja muuta sellaista, kun usko kerran pelastaa?
Molemmat kysymykset liittyvät uskon hoitamiseen ja ylläpitämiseen niin kuin tämä Jeesuksen vertauskin. Ensimmäiseen kysymykseen on helppo todeta: ei voi. Syntiä ei voi tehdä ehdoin tahdoin. Juuri tällä hetkellä ajankohtaista on juhannusruusun hoito, kenellä sellainen on kotipihaa kaunistamassa. Se, joka on hoitanut joskus juhannusruusua tietää, että pienet kirvat voivat helposti tuhota kauniit kukat. Samoin synti on asia, joka toimii niin kuin pienet kirvat. Huomaamatta synti tuhoaa elämäämme ja vie meitä eroon Jumalasta. Rakas Aatu-poikani (1,5 v) on myös kiinnostunut taittamaan ja repimään oksia. Miten käy, jos oksaa taittaa ja se katkeaa? Sehän kuivuu. Samoin synti yrittää irrottaa meitä Jeesuksen yhteydestä. Synnit saa anteeksi ja taivaan saa Kristukselta lahjaksi, mutta ehdoin tahdoin ei syntiä tule tehdä.
Entäs se toinen kysymys? Pysyäkseen kiinni viinipuussa oksa tarvitsee jatkuvasti ravinteita, joita runko tuo juurista saakka. Se tarvitsee myös hoitoa, sitä, että joku pitää tuholaiset kurissa, nyppii kuivat lehdet pois ja niin edelleen. Myös usko tarvitsee hengissä pysyäkseen hoitoa. Tarvitsemme päivittäistä syntien anteeksisaamista ja jos uskomme Jeesukseen, toki tahdomme olla hänen kanssaan tekemisissä Raamatun sanan, rukouksen ja ehtoollisen äärellä. Näin siis rukous, jumalanpalvelus ja muut uskon hoitamiseen liittyvät asiat eivät suinkaan ole uskosta erillään olevia asioita. Ei, usko itse asiassa on sitä, että otamme vastaan ne lahjat, mitä taivaasta meille annetaan.
Meille suomalaisille usko on usein yksityisasia, josta ei paljoa puhuta. Kristillisen kirkon näkökulmasta asia ei kuitenkaan ole niin. Kirkolle on annettu aivan erityinen tehtävä, viedä evankeliumi kaikille luoduille. Ihminen odottaa kirkolta tietoa siitä, pääsenkö minä taivaaseen. Vastaukseksi ei riitä, että se on yksityisasia. Kristillisellä kirkolla on ilosanoma kaikille ihmisille: Kristuksen tähden saat uskoa syntisi anteeksi ja kastettuna, Jeesukseen uskovana pääset taivaaseen. Tämän uskon saamiseksi ja hoitamiseksi Jumala on antanut seurakunnan, pelastuksen yhteisön. Taivaaseen ei mennä yksin, vaan joukkueena. Taivas varjelee lapsiaan ja todellinen maali on edessäpäin.
Yksi poikkeus tavallisessa puutarhan hoidossa ja Jeesuksen hoidossa on. Jos puutarhuri löytää puusta kuivuneen oksan, sitä ei saa enää millään eläväksi. Mutta jos joku on irronnut Jeesus-viinipuusta, joutunut Jeesuksen yhteydestä pois, hän voi päästä takaisin Jeesuksen yhteyteen. Se tapahtuu vaikkapa siten, että tullaan rukoillen Jeesuksen eteen ja hakeudutaan niille lähteille, joissa Jeesus on läsnä.
Jeesus suorastaan odottaa, että saisi jälleen hellästi hoitaa tällaisen luotaan eksyneen taas kuntoon. Kun Jeesuksen luota eksynyt palaa takaisin Jeesuksen yhteyteen, siitä iloitaan taivaassa. Tuskin nyt sentään juodaan kannusta sampanjaa, mutta taivaassa ei mistään muusta iloita kuin siitä, että eksynyt kääntyy kelkkansa ja puusta pudonnut pääsee takaisin Jeesus-viinipuun yhteyteen.
Eräänä iltana leirillämme oli hyvä tilanne, kun yläkertaan vievissä rappusissa oli varmaan toistakymmentä henkeä istumassa perätysten ja hieromassa toistensa hartioita. Hieronta tekee välillä kipeää, mutta lopputulos on hyvä, kun jumissa olleet lihakset rentoutuvat. Elämä Jeesuksen kanssa ei ole hartioiden vetämistä kireälle, vaan hellää hoitoa. Jeesuksen seurassa saa olla aidosti oma itsensä. Hän hoitaa. Taivaaseen asti.
lauantai 15. tammikuuta 2011
Hylätty. Aurinkoista kesää!
SAARNA HAUKIVUOREN KIRKOSSA 16.1.2011
Joh. 4: 5–26
Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: »Anna minun juoda astiastasi.» Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: »Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?» Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.
Jeesus sanoi naiselle: »Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.» Nainen sanoi: »Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.» Jeesus vastasi hänelle: »Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.» Nainen sanoi: »Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.»
Jeesus sanoi hänelle: »Mene hakemaan miehesikin tänne.» »Ei minulla ole miestä», nainen vastasi. Jeesus sanoi: »Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.» Nainen sanoi: »Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.» Jeesus vastasi: »Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.»
Nainen sanoi: »Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.» – Messias tarkoittaa Kristusta. – »Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.» Jeesus sanoi: »Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.»
”Hylätty. Aurinkoista kesää!” Oli viimeinen työpäivä oppilaitoksessa, jossa opiskelin. Opettaja jakoi tenttejä, jotka oli pidetty pari viikkoa aiemmin. Eräs opiskelukaverini sai käteensä paperin, jossa luki nuo legendaariset sanat. Tentti ei mennyt läpi, se oli hylätty. Ei siinä aurinkoisen kesän toivottaminen paljoa lämmittänyt mieltä. Kesäloma alkoi synkissä merkeissä.
Hylkääminen on eräs pahimpia asioita, joita ihminen voi kokea elämässään. Sanotaan, että rakkauden vastakohta ei suinkaan ole viha, vaan välinpitämättömyys, hylkääminen. Ei tietenkään ole oikein vihata toista ihmistä – siinä vain myrkyttää oman sisimpänsä – mutta viha sentään ilmaisee, että toinen ihminen on merkittävä. Sen sijaan hylkääminen tarkoittaa, että hylkäämisen kohde on mitätön, arvoton pois heitettävä. En tarvitse sinua, et kelpaa minulle, et täytä minun mittapuutani, sinun tarpeillasi ei ole merkitystä. Sitähän hylkääminen viestittää.
Onko sinua koskaan hylätty, jätetty yksin, heitetty menemään? Miltä se on tuntunut? Uskoisin, että hylätyksi tuleminen viiltää aina enemmän tai vähemmän ihmistä sisältä. Se on asia, joka seuraa syvällä sisimmässä ja tulee esiin tilanteissa, joissa ei osannut sitä odottaakaan. Koet, että et kelpaa etkä ole arvokas. Vähättelet itseäsi. Tai sitten on pakko yrittää miellyttää tavalla tai toisella. Miten tällaisessa tilanteessa voi luottaa toiseen ihmiseen? Vaikeaa se on.
Jeesus kohtaa tässä evankeliumissa hylätyksi tulleen naisen. Tämä ei käy suoraan ilmi evankeliumista, mutta kun tuntee Jeesuksen ajan yhteiskuntaa, se alkaa hahmottua. Jeesuksen kohtaamasta naisesta kerrotaan, että hänellä on ollut viisi miestä. Kyseessä ei ole mikään nykyajan Hollywood-kulttuurin ilmiö, jossa miestä vaihdetaan sen mukaan, sopiiko hänen naamataulunsa uusien korkokenkien kanssa yhteen. Ei, tuon ajan yhteiskunnassa nainen ei voinut hylätä miestään, mutta mies saattoi hylätä naisen. Syyksi riitti, että aviovaimo ei voinut saada lasta. Se oli tärkeää, koska silloin ei ollut vanhainkoteja tai palvelutaloja, vaan lapset huolehtivat ikääntyvistä vanhemmistaan. Jos perillistä ei ollut, ei ollut ketään, joka olisi huolehtinut vanhuudessa. Suurella todennäköisyydellä tästä oli kyse tässäkin evankeliumissa.
Hylätyksi tullut kantaa usein häpeää mukanaan. Niin tässäkin tapauksessa. Kukaan ei normaalisti ollut liikkeellä puolen päivän aikaan. Syy tuli meille suomalaisille tutuksi viime kesänä: auringon paahtaessa täydellä teholla taivaalla oli niin kuuma, että auton konepeltiä saattoi käyttää makkaran grillaamiseen. Päivän kuumimpaan aikaan ei tehnyt mieli liikkua ulkona. Mutta tämä nainen tahtoi liikkua juuri silloin, kun oli vähiten ihmisiä liikkeellä. Hän ei tahtonut kohdata kuiskuttelua, merkitseviä katseita, selkäänsä kääntäviä kyläläisiä tai suoranaista kiusantekoa. Hän liikkui mieluummin silloin, kun kukaan muu ei ollut liikkeellä, vaikka se olikin epämukavaa.
Miltähän mahtoi naisesta tuntua, kun hän nyt kohtasi Jeesuksen kaivolla? Kaivon piti olla autio muista ihmisistä. Nyt siellä oli kaksi riskitekijää: mies, joka kaiken lisäksi oli juutalainen. Miehellä ei ollut lupa puhua tuntemattoman naisen kanssa tuon ajan yhteiskunnassa, varsinkaan, jos lähettyvillä ei ollut ketään. Juutalaisten ja samarialaisten välillä puolestaan oli satoja vuosia kestänyt vihanpito. Tämä johtui siitä, että samarialaiset olivat sekakansaa, Babylonin vankeudesta 538 eKr. jälkeen palanneiden juutalaisten ja juutalaisten poissaolon aikaan alueelle Assyrian laita-alueilta siirtyneiden alueen asukkaiden jälkeläisiä. He eivät siis olleet aitoja juutalaisia. Lisäksi kreikkalaiset olivat hallinneet juutalaisaluetta miehittämisensä aikaan juuri Samariasta käsin. Juutalaiset olivat kostaneet tämän samarialaisille tuhoamalla näiden temppelin Garisiminvuorella, johon samarialaiset olivat vastanneet saastuttamalla Jerusalemin temppelin ennen juutalaisten pääsiäisjuhlaa. Varsinainen koston kierre siis.
Nyt kuitenkin Jeesus murtaa kaikki raja-aidat. Hän pitää kaivolle tullutta naista arvokkaana. Tämä käy ilmi ainakin kolmessa kohtaa:
1) Hän pyytää naiselta juotavaa. Ihmiseksi tullut Jumala, Jeesus, on janoissaan ja tarvitsee tämän naisen apua. Vain vahvat pystyvät auttamaan. Jeesus on täysin riippuvainen tämän naisen antamasta avusta. Hän tekee naisesta arvokkaan.
2) Hän antaa tälle naiselle lahjan. Niinhän Jeesus tässä ilmaisee: ” Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” No mikä se Jumalan lahja on? Se lahja on Jeesus itse. Jeesus on paras lahja, mitä kukaan meistä voi saada. Hän ei hylkää. Hän ei osoita sormella. Hän ei haavoita. Hän ei käännä selkäänsä. Hän ei häpeä kutsua meitä veljikseen ja sisarikseen. Sen sijaan Jeesus itse on tullut hylätyksi, haavoitetuksi ja häväistyksi meidän edestämme. Ristillä ollessaan kaikki käänsivät Jeesukselle selkänsä ja häpesivät häntä. Tämän hän teki, jotta jokainen voisi saada syntinsä anteeksi ja päästä taivaaseen – että ketään ei tarvitsisi hylätä, kun Jeesus tulee takaisin.
3) Jeesus ilmaisee naiselle olevansa Messias, Jumalan lähettämä koko maailman Vapahtaja ja pelastaja. Jeesus oli julkisen toimintansa aikana käynyt jo useita keskusteluja ja pitänyt monia puheita. Koskaan aiemmin Jeesus ei ollut tätä kuitenkaan ilmaissut kenellekään muulle. Monta kertaa hylätyksi tullut, häpeässä elävä viholliskansan edustaja saa kuulla tämän ensimmäisenä. Tänäänkin Jeesus tulee meidän luoksemme ja vakuuttaa sanansa ja ehtoollisen kautta: ”Minä olen sinun Vapahtajasi, annan sinulle kaikki syntisi anteeksi, rakastan sinua ja tahdon viedä sinut taivaaseen. En hylkää enkä häpeä sinua.” Englantilainen arkkipiispa William Temple on sanonut osuvasti: ”Tätä vakuutusta me tarvitsemme, että Hän, jonka kanssa tiedämme olevamme tekemisissä, ei ole kukaan muu kuin ikuinen Jumala. Jos sieluni saa kuulla tämän sanan, se saa levon. Tarvitsen Jumalan vakuutusta Jumalan rakkaudesta.
Kun meillä on tällainen Jeesus, joka ei meitä hylkää, emmehän mekään hylkää häntä? Emmehän?
Joh. 4: 5–26
Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: »Anna minun juoda astiastasi.» Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: »Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?» Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.
Jeesus sanoi naiselle: »Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.» Nainen sanoi: »Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.» Jeesus vastasi hänelle: »Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.» Nainen sanoi: »Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.»
Jeesus sanoi hänelle: »Mene hakemaan miehesikin tänne.» »Ei minulla ole miestä», nainen vastasi. Jeesus sanoi: »Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.» Nainen sanoi: »Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.» Jeesus vastasi: »Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.»
Nainen sanoi: »Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.» – Messias tarkoittaa Kristusta. – »Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.» Jeesus sanoi: »Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.»
”Hylätty. Aurinkoista kesää!” Oli viimeinen työpäivä oppilaitoksessa, jossa opiskelin. Opettaja jakoi tenttejä, jotka oli pidetty pari viikkoa aiemmin. Eräs opiskelukaverini sai käteensä paperin, jossa luki nuo legendaariset sanat. Tentti ei mennyt läpi, se oli hylätty. Ei siinä aurinkoisen kesän toivottaminen paljoa lämmittänyt mieltä. Kesäloma alkoi synkissä merkeissä.
Hylkääminen on eräs pahimpia asioita, joita ihminen voi kokea elämässään. Sanotaan, että rakkauden vastakohta ei suinkaan ole viha, vaan välinpitämättömyys, hylkääminen. Ei tietenkään ole oikein vihata toista ihmistä – siinä vain myrkyttää oman sisimpänsä – mutta viha sentään ilmaisee, että toinen ihminen on merkittävä. Sen sijaan hylkääminen tarkoittaa, että hylkäämisen kohde on mitätön, arvoton pois heitettävä. En tarvitse sinua, et kelpaa minulle, et täytä minun mittapuutani, sinun tarpeillasi ei ole merkitystä. Sitähän hylkääminen viestittää.
Onko sinua koskaan hylätty, jätetty yksin, heitetty menemään? Miltä se on tuntunut? Uskoisin, että hylätyksi tuleminen viiltää aina enemmän tai vähemmän ihmistä sisältä. Se on asia, joka seuraa syvällä sisimmässä ja tulee esiin tilanteissa, joissa ei osannut sitä odottaakaan. Koet, että et kelpaa etkä ole arvokas. Vähättelet itseäsi. Tai sitten on pakko yrittää miellyttää tavalla tai toisella. Miten tällaisessa tilanteessa voi luottaa toiseen ihmiseen? Vaikeaa se on.
Jeesus kohtaa tässä evankeliumissa hylätyksi tulleen naisen. Tämä ei käy suoraan ilmi evankeliumista, mutta kun tuntee Jeesuksen ajan yhteiskuntaa, se alkaa hahmottua. Jeesuksen kohtaamasta naisesta kerrotaan, että hänellä on ollut viisi miestä. Kyseessä ei ole mikään nykyajan Hollywood-kulttuurin ilmiö, jossa miestä vaihdetaan sen mukaan, sopiiko hänen naamataulunsa uusien korkokenkien kanssa yhteen. Ei, tuon ajan yhteiskunnassa nainen ei voinut hylätä miestään, mutta mies saattoi hylätä naisen. Syyksi riitti, että aviovaimo ei voinut saada lasta. Se oli tärkeää, koska silloin ei ollut vanhainkoteja tai palvelutaloja, vaan lapset huolehtivat ikääntyvistä vanhemmistaan. Jos perillistä ei ollut, ei ollut ketään, joka olisi huolehtinut vanhuudessa. Suurella todennäköisyydellä tästä oli kyse tässäkin evankeliumissa.
Hylätyksi tullut kantaa usein häpeää mukanaan. Niin tässäkin tapauksessa. Kukaan ei normaalisti ollut liikkeellä puolen päivän aikaan. Syy tuli meille suomalaisille tutuksi viime kesänä: auringon paahtaessa täydellä teholla taivaalla oli niin kuuma, että auton konepeltiä saattoi käyttää makkaran grillaamiseen. Päivän kuumimpaan aikaan ei tehnyt mieli liikkua ulkona. Mutta tämä nainen tahtoi liikkua juuri silloin, kun oli vähiten ihmisiä liikkeellä. Hän ei tahtonut kohdata kuiskuttelua, merkitseviä katseita, selkäänsä kääntäviä kyläläisiä tai suoranaista kiusantekoa. Hän liikkui mieluummin silloin, kun kukaan muu ei ollut liikkeellä, vaikka se olikin epämukavaa.
Miltähän mahtoi naisesta tuntua, kun hän nyt kohtasi Jeesuksen kaivolla? Kaivon piti olla autio muista ihmisistä. Nyt siellä oli kaksi riskitekijää: mies, joka kaiken lisäksi oli juutalainen. Miehellä ei ollut lupa puhua tuntemattoman naisen kanssa tuon ajan yhteiskunnassa, varsinkaan, jos lähettyvillä ei ollut ketään. Juutalaisten ja samarialaisten välillä puolestaan oli satoja vuosia kestänyt vihanpito. Tämä johtui siitä, että samarialaiset olivat sekakansaa, Babylonin vankeudesta 538 eKr. jälkeen palanneiden juutalaisten ja juutalaisten poissaolon aikaan alueelle Assyrian laita-alueilta siirtyneiden alueen asukkaiden jälkeläisiä. He eivät siis olleet aitoja juutalaisia. Lisäksi kreikkalaiset olivat hallinneet juutalaisaluetta miehittämisensä aikaan juuri Samariasta käsin. Juutalaiset olivat kostaneet tämän samarialaisille tuhoamalla näiden temppelin Garisiminvuorella, johon samarialaiset olivat vastanneet saastuttamalla Jerusalemin temppelin ennen juutalaisten pääsiäisjuhlaa. Varsinainen koston kierre siis.
Nyt kuitenkin Jeesus murtaa kaikki raja-aidat. Hän pitää kaivolle tullutta naista arvokkaana. Tämä käy ilmi ainakin kolmessa kohtaa:
1) Hän pyytää naiselta juotavaa. Ihmiseksi tullut Jumala, Jeesus, on janoissaan ja tarvitsee tämän naisen apua. Vain vahvat pystyvät auttamaan. Jeesus on täysin riippuvainen tämän naisen antamasta avusta. Hän tekee naisesta arvokkaan.
2) Hän antaa tälle naiselle lahjan. Niinhän Jeesus tässä ilmaisee: ” Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” No mikä se Jumalan lahja on? Se lahja on Jeesus itse. Jeesus on paras lahja, mitä kukaan meistä voi saada. Hän ei hylkää. Hän ei osoita sormella. Hän ei haavoita. Hän ei käännä selkäänsä. Hän ei häpeä kutsua meitä veljikseen ja sisarikseen. Sen sijaan Jeesus itse on tullut hylätyksi, haavoitetuksi ja häväistyksi meidän edestämme. Ristillä ollessaan kaikki käänsivät Jeesukselle selkänsä ja häpesivät häntä. Tämän hän teki, jotta jokainen voisi saada syntinsä anteeksi ja päästä taivaaseen – että ketään ei tarvitsisi hylätä, kun Jeesus tulee takaisin.
3) Jeesus ilmaisee naiselle olevansa Messias, Jumalan lähettämä koko maailman Vapahtaja ja pelastaja. Jeesus oli julkisen toimintansa aikana käynyt jo useita keskusteluja ja pitänyt monia puheita. Koskaan aiemmin Jeesus ei ollut tätä kuitenkaan ilmaissut kenellekään muulle. Monta kertaa hylätyksi tullut, häpeässä elävä viholliskansan edustaja saa kuulla tämän ensimmäisenä. Tänäänkin Jeesus tulee meidän luoksemme ja vakuuttaa sanansa ja ehtoollisen kautta: ”Minä olen sinun Vapahtajasi, annan sinulle kaikki syntisi anteeksi, rakastan sinua ja tahdon viedä sinut taivaaseen. En hylkää enkä häpeä sinua.” Englantilainen arkkipiispa William Temple on sanonut osuvasti: ”Tätä vakuutusta me tarvitsemme, että Hän, jonka kanssa tiedämme olevamme tekemisissä, ei ole kukaan muu kuin ikuinen Jumala. Jos sieluni saa kuulla tämän sanan, se saa levon. Tarvitsen Jumalan vakuutusta Jumalan rakkaudesta.
Kun meillä on tällainen Jeesus, joka ei meitä hylkää, emmehän mekään hylkää häntä? Emmehän?
tiistai 10. elokuuta 2010
KONFIRMAATIOSAARNA 8.8.2010 HAUKIVUOREN KIRKOSSA
Ilm. 3: 1-6
»Sardeksen seurakunnan enkelille kirjoita:
Näin sanoo hän, jolla on Jumalan seitsemän henkeä ja seitsemän tähteä:
Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut. Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan. Olen havainnut, että tekosi eivät täytä minun Jumalani vaatimusta. Muista, kuinka kuulit sanan ja otit sen vastaan, tarkkaa sitä ja tee parannus. Ellet ole hereillä, minä tulen kuin varas, yllätän sinut hetkellä, jota et aavista.
Muutamia sinulla sentään on Sardeksessa, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan. He saavat käyskennellä minun seurassani valkeissa vaatteissa; he ovat sen arvoisia. Se, joka voittaa, saa ylleen valkeat vaatteet, enkä minä pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta, vaan tunnustan hänet omakseni Isäni ja hänen enkeliensä edessä.
Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.»
”Meillä maailman vahvimmilla miehillä on hyvin tärkeää neljä lajia. Yksi on autonkanto, toinen on murkulavippi ja kolmas on... No, anyway. Mutta ehdottomasti tärkeimpänä on olla valmiina odottamassa Jeesuksen paluuta, jonka hetkeä edes Norjan maailman vahvin mies ei tiedä.”
Leirimme viimeisenä iltana gaalaillassamme vieraili useita julkisuuden henkilöitä, muiden mukana myös Vintiöistä tutut maailman vahvimmat miehet. Erehdyttävästi nämä julkkikset muistuttivat tosin leirin isosia ja opettajia, mutta se onkin jo toinen juttu.
Pyhän aiheena on siis etsikkoaikoja. Etsikkoaika-sanaa yleiskielessä käytetään, kun tahdotaan ilmaista, että johonkin asiaan kaivataan muutosta tai on väistämättä tulossa muutos. Tuohon muutokseen reagoimisesta riippuu, miten asiat tulevaisuudessa näyttäytyvät. Tällä hetkellä on esimerkiksi kaiken tietävän Googlen mukaan menossa etsikkoaika kirjastoilla ja teknologiateollisuudella. Jääkiekkojoukkueillakin sanotaan usein olevan etsikkoaika, kun tappioputken päässä häämöttää muutoin liigan päättyminen. Esimerkiksi Tapparalla sanottiin viime kaudella olevan etsikkoaika, kun se oli hävinnyt neljä ottelua putkeen. Ilmeisesti Tappara jollain tavalla osasi etsikkoaikansa hyödyntääkin, vaikka ei ihan kärkisijoille päässytkään.
Mutta mitä etsikkoajalla tarkoitetaan kristillisessä uskossa? Vanhassa kristinopissa, joka on tuttu monelle teistä seurakuntalaisista, etsikkoajasta opetetaan näin:
”Ihmisen elämässä on aikoja, jolloin Jumala erityisesti vetää häntä puoleensa. Sellaista aikaa kutsutaan etsikkoajaksi. Useimmiten Jumala kutsuu meitä jo nuoruudessa.”
Sopiiko tämä yhteen sen suhteen, mitä etsikkoajalla tarkoitetaan yleiskielessä? Kyllä sopii mitä parhaimmalla tavalla. Yleiskielessä puhutaan siis muutoksesta, muutoksen tarpeesta ja muutokseen reagoimisesta. Myös Jumalan kutsuun liittyvät nämä kolme asiaa.
Ensinnäkin muutoksen tarve. Mihin tarvitaan muutosta? Tappara tarvitsi viime kaudella muutosta tappioputkeensa. Voidaan sanoa, että ihmisen kohdalla tilanne on vähän samankaltainen paitsi että kyse on vielä suuremmista tappioista ja paljon vakavammasta asiasta kuin jääkiekon SM-liiga, jos nyt sen vakavampaa asiaa voi enää ollakaan. Kyse on siitä, onko meillä asiat Jumalan kanssa niin kuin niiden pitäisi olla. Lukemassani raamatuntekstissä tämä muutoksen tarve tulee hyvin esille. Sardeksen seurakunta, jonne Jeesus itse nämä sanansa sanoo, oli kuolemaisillaan. Mikä tähän oli syynä? Se, että Sardeksen seurakunta oli joutunut kauas Jeesuksesta. Se ei enää odottanut Jeesuksen paluuta eikä kuunnellut Jeesuksen ääntä evankeliumissa. Siksi se saa kuulla varsin kovia sanoja. Sardeksen seurakuntaa ja seurakuntalaisia kutsuttiin muutokseen – takaisin Jeesuksen luo, Jeesuksen yhteyteen.
Päivän raamatuntekstistä käy ilmi, mikä on ihmisen tärkein asia. Se on saada nimi elämänkirjaan ja valkeat vaatteet, joissa voi mennä Jumalan eteen ja päästä taivaaseen. Nämä vertauskuvat puhuvat täsmälleen samasta asiasta: miten meistä tulee Jumalan lapsia ja taivaan perillisiä. Tämä onkin ehkä isoin muutos, jonka ihminen voi elämässään kokea.
Pitkä valkoinen kastemekko ja nyt konfirmaatiossa käytettävä valkoinen alba kuvaavat tätä valkoista vaatetta, joka päällä saa tulla taivaaseen. Raamatun opetuksen mukaan kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Jo kasteen yhteydessä meidät on siis puettu syntien anteeksiantamuksella ja Kristuksen pyhyydellä ja puhtaudella. Se on ainoa asia, jonka varassa syntinen ihminen – sinä ja minä – voi astua Jumalan eteen ja päästä taivaaseen. Ja tämä syntien anteeksiantamus meille on annettu valmiina lahjana. Kasteen yhteydessä nimemme on kirjoitettu elämän kirjaan. Se on kirja, johon on taivaassa talletettuna niiden nimet, jotka Jeesus viimeisenä päivänä kutsuu luokseen taivaaseen.
Tätä lahjaa olemme yhdessä eläneet todeksi ja ihmetelleet myös rippikoulun aikana. Nyt meiltä kysytään: mitä tämä lahja meille merkitsee? Vai merkitseekö mitään? Tahdommeko tänään tulla Jeesuksen luo vai lähdemmekö hänen luotaan pois?
Lukemastani Raamatun tekstistä käy ilmi, että Sardeksen seurakunnassa osa oli työntänyt syntien anteeksiantamuksen lahjan pois elämästään. He olivat lähteneet Jeesuksen yhteydestä pois. Jeesus lupaa, että ne, jotka pysyvät hänen yhteydessään loppuun saakka, hän tunnustaa omakseen Isänsä edessä. Mutta niitä, jotka hänet työntävät pois ja hylkäävät, hän ei tunnusta omikseen. Valkoiset vaatteet voi menettää ja nimen elämänkirjassa. Näin käy elämällä epäuskossa. Siksi on aiheellista kysyä tänäänkin: olenko minä Jeesuksen oma, elänkö minä Jeesuksen yhteydessä?
Etsikkoaika merkitsee myös muutokseen vastaamista. Tämän päivän raamatunteksti on kirjoitettu ennen kaikkea Sardeksen seurakunnan pastorille. Pastori ei ollut hoitanut hommiaan, vaan oli keskittynyt juomaan kahvia Esson baarissa ja vetämään pitkävetoa Tapparan ja Ilveksen pelistä. Sen sijaan pastorin olisi pitänyt etsiä eksyneitä, tuoda takaisin laumasta harhautuneita, sitoa murtuneita jalkoja ja hoivata uupuneita. Eli kutsua iankaikkisen elämän tielle. Kutsua muutokseen.
Miten sen sanoisin niin selkeästi, että keneltäkään ei menisi ohi: jokaista ihmistä tässäkin konfirmaatiomessussa Jeesus etsii, hoitaa, kutsuu ja houkuttelee takaisin yhteyteensä. Ei ole ketään, jolle Jeesus sanoisi: mene pois, et kelpaa minulle. Vaikka kuinka olisi taivaan tietä kulkiessa navigaattori jäänyt päivittämättä ja sen takia on nyt eksyksissä, juuri nyt on oikea hetki sen päivittämiselle. Apostoli Paavali kirjoittaa Raamatussa näin:
Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! 2 Hänhän sanoo:
-- Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun.
Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.
No missä Jeesus sitten etsii, kutsuu ja hoitaa? Oikea vastaus on: diskossa. Nimittäin ortodoksisessa kirkossa ehtoollisleipälautasta kutsutaan nimellä diskos. Jeesus itse on ehtoollisen leivässä ja viinissä havaittavalla ja todellisella tavalla läsnä. Siellä, missä Jeesus on läsnä, hän antaa synnit anteeksi , pelastaa ja ottaa omakseen. Kävimme rippikoulussa läpi uskon hoitamista ja kysyin, mikä mahtaa olla oikea puhdistusaine, kun synti painaa omaatuntoa. Joku rippikoululaisista vastasi hienolla tavalla: Oliskohan Jeesuksen ruumis ja veri? Aivan oikein. Ehtoollispöydässä päältämme otetaan syntien likaamat matkavaatteet pois ja annetaan tilalle puhtaat vaatteet. Niissä on taas hyvä jatkaa taivasmatkaa Jeesuksen kanssa.
Tänään Jeesus siis kutsuu luokseen, olipa elämäntilanteesi minkälainen hyvänsä. Jos tänään tulemme hänen luokseen ja elämme hänen lähellään, on turvallista sanoa niin kuin maailman vahvin mies sanoisi: ”Ikinä en ole Jeesusta hylännyt. En ole ikinä hylännyt! Jos joku väittää että olen hylännyt niin aijaijai!” Jeesuksen kanssa - ja vain Jeesuksen kanssa - maailman vahvin mieskin pääsee taivaaseen.
»Sardeksen seurakunnan enkelille kirjoita:
Näin sanoo hän, jolla on Jumalan seitsemän henkeä ja seitsemän tähteä:
Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut. Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan. Olen havainnut, että tekosi eivät täytä minun Jumalani vaatimusta. Muista, kuinka kuulit sanan ja otit sen vastaan, tarkkaa sitä ja tee parannus. Ellet ole hereillä, minä tulen kuin varas, yllätän sinut hetkellä, jota et aavista.
Muutamia sinulla sentään on Sardeksessa, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan. He saavat käyskennellä minun seurassani valkeissa vaatteissa; he ovat sen arvoisia. Se, joka voittaa, saa ylleen valkeat vaatteet, enkä minä pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta, vaan tunnustan hänet omakseni Isäni ja hänen enkeliensä edessä.
Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.»
”Meillä maailman vahvimmilla miehillä on hyvin tärkeää neljä lajia. Yksi on autonkanto, toinen on murkulavippi ja kolmas on... No, anyway. Mutta ehdottomasti tärkeimpänä on olla valmiina odottamassa Jeesuksen paluuta, jonka hetkeä edes Norjan maailman vahvin mies ei tiedä.”
Leirimme viimeisenä iltana gaalaillassamme vieraili useita julkisuuden henkilöitä, muiden mukana myös Vintiöistä tutut maailman vahvimmat miehet. Erehdyttävästi nämä julkkikset muistuttivat tosin leirin isosia ja opettajia, mutta se onkin jo toinen juttu.
Pyhän aiheena on siis etsikkoaikoja. Etsikkoaika-sanaa yleiskielessä käytetään, kun tahdotaan ilmaista, että johonkin asiaan kaivataan muutosta tai on väistämättä tulossa muutos. Tuohon muutokseen reagoimisesta riippuu, miten asiat tulevaisuudessa näyttäytyvät. Tällä hetkellä on esimerkiksi kaiken tietävän Googlen mukaan menossa etsikkoaika kirjastoilla ja teknologiateollisuudella. Jääkiekkojoukkueillakin sanotaan usein olevan etsikkoaika, kun tappioputken päässä häämöttää muutoin liigan päättyminen. Esimerkiksi Tapparalla sanottiin viime kaudella olevan etsikkoaika, kun se oli hävinnyt neljä ottelua putkeen. Ilmeisesti Tappara jollain tavalla osasi etsikkoaikansa hyödyntääkin, vaikka ei ihan kärkisijoille päässytkään.
Mutta mitä etsikkoajalla tarkoitetaan kristillisessä uskossa? Vanhassa kristinopissa, joka on tuttu monelle teistä seurakuntalaisista, etsikkoajasta opetetaan näin:
”Ihmisen elämässä on aikoja, jolloin Jumala erityisesti vetää häntä puoleensa. Sellaista aikaa kutsutaan etsikkoajaksi. Useimmiten Jumala kutsuu meitä jo nuoruudessa.”
Sopiiko tämä yhteen sen suhteen, mitä etsikkoajalla tarkoitetaan yleiskielessä? Kyllä sopii mitä parhaimmalla tavalla. Yleiskielessä puhutaan siis muutoksesta, muutoksen tarpeesta ja muutokseen reagoimisesta. Myös Jumalan kutsuun liittyvät nämä kolme asiaa.
Ensinnäkin muutoksen tarve. Mihin tarvitaan muutosta? Tappara tarvitsi viime kaudella muutosta tappioputkeensa. Voidaan sanoa, että ihmisen kohdalla tilanne on vähän samankaltainen paitsi että kyse on vielä suuremmista tappioista ja paljon vakavammasta asiasta kuin jääkiekon SM-liiga, jos nyt sen vakavampaa asiaa voi enää ollakaan. Kyse on siitä, onko meillä asiat Jumalan kanssa niin kuin niiden pitäisi olla. Lukemassani raamatuntekstissä tämä muutoksen tarve tulee hyvin esille. Sardeksen seurakunta, jonne Jeesus itse nämä sanansa sanoo, oli kuolemaisillaan. Mikä tähän oli syynä? Se, että Sardeksen seurakunta oli joutunut kauas Jeesuksesta. Se ei enää odottanut Jeesuksen paluuta eikä kuunnellut Jeesuksen ääntä evankeliumissa. Siksi se saa kuulla varsin kovia sanoja. Sardeksen seurakuntaa ja seurakuntalaisia kutsuttiin muutokseen – takaisin Jeesuksen luo, Jeesuksen yhteyteen.
Päivän raamatuntekstistä käy ilmi, mikä on ihmisen tärkein asia. Se on saada nimi elämänkirjaan ja valkeat vaatteet, joissa voi mennä Jumalan eteen ja päästä taivaaseen. Nämä vertauskuvat puhuvat täsmälleen samasta asiasta: miten meistä tulee Jumalan lapsia ja taivaan perillisiä. Tämä onkin ehkä isoin muutos, jonka ihminen voi elämässään kokea.
Pitkä valkoinen kastemekko ja nyt konfirmaatiossa käytettävä valkoinen alba kuvaavat tätä valkoista vaatetta, joka päällä saa tulla taivaaseen. Raamatun opetuksen mukaan kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Jo kasteen yhteydessä meidät on siis puettu syntien anteeksiantamuksella ja Kristuksen pyhyydellä ja puhtaudella. Se on ainoa asia, jonka varassa syntinen ihminen – sinä ja minä – voi astua Jumalan eteen ja päästä taivaaseen. Ja tämä syntien anteeksiantamus meille on annettu valmiina lahjana. Kasteen yhteydessä nimemme on kirjoitettu elämän kirjaan. Se on kirja, johon on taivaassa talletettuna niiden nimet, jotka Jeesus viimeisenä päivänä kutsuu luokseen taivaaseen.
Tätä lahjaa olemme yhdessä eläneet todeksi ja ihmetelleet myös rippikoulun aikana. Nyt meiltä kysytään: mitä tämä lahja meille merkitsee? Vai merkitseekö mitään? Tahdommeko tänään tulla Jeesuksen luo vai lähdemmekö hänen luotaan pois?
Lukemastani Raamatun tekstistä käy ilmi, että Sardeksen seurakunnassa osa oli työntänyt syntien anteeksiantamuksen lahjan pois elämästään. He olivat lähteneet Jeesuksen yhteydestä pois. Jeesus lupaa, että ne, jotka pysyvät hänen yhteydessään loppuun saakka, hän tunnustaa omakseen Isänsä edessä. Mutta niitä, jotka hänet työntävät pois ja hylkäävät, hän ei tunnusta omikseen. Valkoiset vaatteet voi menettää ja nimen elämänkirjassa. Näin käy elämällä epäuskossa. Siksi on aiheellista kysyä tänäänkin: olenko minä Jeesuksen oma, elänkö minä Jeesuksen yhteydessä?
Etsikkoaika merkitsee myös muutokseen vastaamista. Tämän päivän raamatunteksti on kirjoitettu ennen kaikkea Sardeksen seurakunnan pastorille. Pastori ei ollut hoitanut hommiaan, vaan oli keskittynyt juomaan kahvia Esson baarissa ja vetämään pitkävetoa Tapparan ja Ilveksen pelistä. Sen sijaan pastorin olisi pitänyt etsiä eksyneitä, tuoda takaisin laumasta harhautuneita, sitoa murtuneita jalkoja ja hoivata uupuneita. Eli kutsua iankaikkisen elämän tielle. Kutsua muutokseen.
Miten sen sanoisin niin selkeästi, että keneltäkään ei menisi ohi: jokaista ihmistä tässäkin konfirmaatiomessussa Jeesus etsii, hoitaa, kutsuu ja houkuttelee takaisin yhteyteensä. Ei ole ketään, jolle Jeesus sanoisi: mene pois, et kelpaa minulle. Vaikka kuinka olisi taivaan tietä kulkiessa navigaattori jäänyt päivittämättä ja sen takia on nyt eksyksissä, juuri nyt on oikea hetki sen päivittämiselle. Apostoli Paavali kirjoittaa Raamatussa näin:
Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! 2 Hänhän sanoo:
-- Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun.
Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.
No missä Jeesus sitten etsii, kutsuu ja hoitaa? Oikea vastaus on: diskossa. Nimittäin ortodoksisessa kirkossa ehtoollisleipälautasta kutsutaan nimellä diskos. Jeesus itse on ehtoollisen leivässä ja viinissä havaittavalla ja todellisella tavalla läsnä. Siellä, missä Jeesus on läsnä, hän antaa synnit anteeksi , pelastaa ja ottaa omakseen. Kävimme rippikoulussa läpi uskon hoitamista ja kysyin, mikä mahtaa olla oikea puhdistusaine, kun synti painaa omaatuntoa. Joku rippikoululaisista vastasi hienolla tavalla: Oliskohan Jeesuksen ruumis ja veri? Aivan oikein. Ehtoollispöydässä päältämme otetaan syntien likaamat matkavaatteet pois ja annetaan tilalle puhtaat vaatteet. Niissä on taas hyvä jatkaa taivasmatkaa Jeesuksen kanssa.
Tänään Jeesus siis kutsuu luokseen, olipa elämäntilanteesi minkälainen hyvänsä. Jos tänään tulemme hänen luokseen ja elämme hänen lähellään, on turvallista sanoa niin kuin maailman vahvin mies sanoisi: ”Ikinä en ole Jeesusta hylännyt. En ole ikinä hylännyt! Jos joku väittää että olen hylännyt niin aijaijai!” Jeesuksen kanssa - ja vain Jeesuksen kanssa - maailman vahvin mieskin pääsee taivaaseen.
lauantai 23. tammikuuta 2010
SAARNA HAUKIVUOREN KIRKOSSA 3 SUNNUNTAI LOPPIAISESTA 2010
Matt. 8: 5–13
Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: "Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa." Jeesus sanoi: "Minä tulen ja parannan hänet." Mutta sadanpäällikkö vastasi: "Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: 'Mene', niin hän menee, tai toiselle: 'Tule', niin hän tulee, tai palvelijalleni: 'Tee tämä', niin hän tekee."
Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita." Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: "Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot." Sillä hetkellä palvelija parani.
Tässä saarnassa on käytetty ajatuksia, jotka ovat syntyneet yhteistyössä rippikoululaisten kanssa. Pyrin myös erityisesti selventämään kohtia, jotka rippikoululaiset ovat kokeneet vaikeiksi ymmärtää.
Kenen luokse menemme hädän hetkellä? Keneen silloin turvaamme? Avunlähteitä on useita. Monet meistä turvaavat läheisiin ihmisiin. Siis sellaisiin ihmisiin, joihin voi luottaa. Valtaosalle omat vanhemmat ovat tällaisia. Monet saavat apua myös auttamista työkseen tekeviltä. Tällainen apu onkin Jumalan salattua työtä maailmassa. Jumala voi antaa apunsa niin ensiavun lääkärin, naapurin tädin kuin tiepalvelumiehenkin kautta. Mutta meidän on syytä muistaa, keneltä elämässämme saamme avun. ”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä”, on laulettu jo vuosisatoja ennen Jeesuksen maanpäällistä toimintaa. Hänessä Jumalan apu ihmiskuntaa kohtaan on tullut niin lähelle kuin se vain voi tulla.
Kun kysyin saarnan valmisteluun osallistuneelta rippikouluryhmältä, kenen sanoihin on helppoa luottaa, kaksi sanaa nousi ylitse muiden: luotettava ja tuttu. Luotettava ja tuttu! Mahtoiko tämä olla myös evankeliumissa esiintyvän sadanpäällikön mielessä, kun hän tuli Jeesuksen luokse. Hän oli todennäköisesti kuullut, että Jeesus pystyi parantamaan ihmisiä, joilla ei muuten ollut toivoa. Kapernaum oli jonkin aikaa Jeesuksen kotikaupunki, jossa hän opetti ihmisille Jumalan valtakunnasta ja teki tunnustekoja. Kapernaum oli Jeesuksen aikana asukasluvultaan vain hieman suurempi kuin entinen Haukivuoren kunta oli. Eli todennäköisesti tuo roomalainen upseeri ajatteli Jeesuksesta, että tähän mieheen voi luottaa. Tämä mies on tuttu. Häntä uskaltaa lähestyä.
Kun ajattelen rippikoulun tavoitetta, eikö se ole juuri siinä, että Jeesuksesta voisi meillekin tulla luotettava ja tuttu. Kun kohtaamme vieraan ihmisen, olemme useimmiten varuillamme. Emme uskalla avata sydämen sopukoita emmekä olla oma itsemme. Huonot puolet pyrimme peittämään kokonaan, koska emme tahdo vieraiden ihmisten tietävän, mitä paheita kannamme mukanamme. Se, mikä meissä on herkkää ja haavoittuvaista, on vieraan ihmisen läsnä ollessa visusti pakattu niin tiukkaan pakettiin, ettei sieltä vahingossakaan raotu mitään.
Miten on, kun kohtaamme Jeesuksen? Kohtaamme hänet täällä jumalanpalveluksessa. Onko hän meille luotettava ja tuttu? Vai onko hän meille vieras ja outo? Vaikka Jeesus olisikin meille vieras ja tuntematon, me emme ole kuitenkaan Jeesukselle tuntemattomia. Raamatun mukaan Jumala on luonut ihmisen sisintä myöten. Häneltä ei pieninkään luumme ole salassa. Eikä ole sellaista paikkaa, minne voisimme mennä Jumalan katseen ulottumattomiin.
Mutta miten me voisimme oppia tuntemaan Jeesuksen? Miten hänestä tulisi meille luotettava ja tuttu? Siten, että olemme mahdollisimman paljon hänen lähellään. Meidän on opittava tuntemaan, millainen Jeesus on ihan oikeasti. Jos tietomme jostakin ihmisestä perustuu vaikka iltapäivälehtien lööppeihin, voimmeko oikeasti sanoa, että tunnemme hänet? Tai jos käsityksemme jostakin ihmisestä perustuvat siihen, mitä olemme hänestä kavereilta kuulleet, voimmeko sanoa tuntevamme hänet? Emmekö ole silloin aika pinnallisten mielikuvien varassa Vastaavasti jos tietomme Jeesuksesta ja Jumalasta pohjautuvat omiin ennakkoluuloihin tai huhupuheisiin, olemme hakoteillä.
Siksi tarvitsemme paikkoja, joissa Jeesus on läsnä ja jossa voimme kohdata ja oppia tuntemaan häntä. Näin hänestä tulee meille luotettava ja tuttu. Me tarvitsemme Raamattua, jonka kautta opimme tuntemaan, mitä Jeesus on tehnyt, mitä hän on opettanut ja puhunut. Mutta me tarvitsemme myös ehtoollista. Kun eilen puhuimme siitä, kenen sanoihin on helppo luottaa, luki eräässä paperissa: rikkaiden. Tarkemmin ajateltuna tätä voidaan soveltaa Jeesukseen. Hän on nimittäin niin rikas, että hänellä on varaa joka sunnuntai antaa meille kaikki rikkaudet, mitä hänellä on. Hän laittaa joka sunnuntai parasta pöytään. Järjellä ajateltuna tämä ei avaudu, sillä tarjoamiset vaikuttavat halvoilta: pala leipää ja tilkka viiniä. Mutta näissä leivässä ja viinissä on kaikki, mitä tarvitsemme: syntien anteeksisaaminen, lääke pahaa omaatuntoa vastaan, iankaikkinen elämä, vapautus tuomiosta ja kadotuksesta. Mitä tämä on Jeesukselle maksanut? Vastaus on: kaiken. Hänen kunniansa, hänen elämänsä, hänen henkensä. Jeesus kärsi ja kuoli ristillä, jotta ei olisi mitään, mikä voisi erottaa meidät Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Eikö tällaiseen kaveriin voi luottaa ja eikö hänen kanssaan tee mieli tulla tutuksi?
Sadanpäällikkö luotti Jeesuksen sanoihin. Hän uskoi, että se, mitä Jeesus sanoo, pitää paikkansa. Ja näin tapahtui. Monet ihmiset sanoisivat uskovansa Jumalaan, jos Jumala tulisi heidän luokseen, näyttäisi itsensä. Mutta sadanpäällikkö oli aivan oikein ymmärtänyt, ettei tämä ole tarpeen. Jeesus oli valmis tulemaan sadanpäällikön kotiin. Näin Jumala itse olisi tullut sadanpäällikön kotiin ja näyttänyt itsensä, sillä juuri Jeesuksessahan me kohtaamme Jumalan. Mutta sadanpäällikkö sanoi: ”sano vain sana ja palvelijani paranee”. Jeesus hämmästeli tätä ja piti tätä oikeana uskona. Sitä se olikin. Kun me tahdomme oppia tuntemaan ja luottamaan Jeesuksen, ei meillä ole mitään muuta keinoa kuin luottaa Jeesuksen sanoihin. Se, mitä Jeesus Raamatussa lupaa, pitää paikkansa. Kun Jeesus sanoo, että jokainen, joka uskoo häneen, saa syntinsä anteeksi ja pääsee taivaaseen, se pitää paikkansa. Kun Jeesus sanoo, ettei hän aja luotaan ketään pois, se pitää paikkansa. Kun Jeesus sanoo olevansa ainoa tie Jumalan luo, se pitää paikkansa.
Mutta mitä tarkoittaa, että ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen? Entä se, että idästä ja lännestä tulee monia, jotka saavat käydä Jumalan valtakunnassa aterialle? Jeesuksen aikalaiset torjuivat Jeesuksen. Heille Jeesus ei ollut luotettava ja tuttu, vaan vieras ja outo. He eivät uskoneet Jeesuksen sanoja, vaan olivat valmiit naulitsemaan hänet ristille. Kuitenkin juuuri heillä oli aitiopaikka luottaa ja tutustua Jeesukseen. Sitä he eivät tehneet. Entä me? Kun Jeesus tulee luoksemme, lähetämmekö hänet tarpeettomana pois? Vai avaammeko sydämemme ja sanomme: Tässä olen. Tahdon uskoa elämäni sinun käsiisi. Ole sinä auttajani hädän hetkellä. Anna sinä anteeksi pahat tekoni. Vie minut perille taivaaseen.
Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: "Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa." Jeesus sanoi: "Minä tulen ja parannan hänet." Mutta sadanpäällikkö vastasi: "Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: 'Mene', niin hän menee, tai toiselle: 'Tule', niin hän tulee, tai palvelijalleni: 'Tee tämä', niin hän tekee."
Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita." Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: "Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot." Sillä hetkellä palvelija parani.
Tässä saarnassa on käytetty ajatuksia, jotka ovat syntyneet yhteistyössä rippikoululaisten kanssa. Pyrin myös erityisesti selventämään kohtia, jotka rippikoululaiset ovat kokeneet vaikeiksi ymmärtää.
Kenen luokse menemme hädän hetkellä? Keneen silloin turvaamme? Avunlähteitä on useita. Monet meistä turvaavat läheisiin ihmisiin. Siis sellaisiin ihmisiin, joihin voi luottaa. Valtaosalle omat vanhemmat ovat tällaisia. Monet saavat apua myös auttamista työkseen tekeviltä. Tällainen apu onkin Jumalan salattua työtä maailmassa. Jumala voi antaa apunsa niin ensiavun lääkärin, naapurin tädin kuin tiepalvelumiehenkin kautta. Mutta meidän on syytä muistaa, keneltä elämässämme saamme avun. ”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä”, on laulettu jo vuosisatoja ennen Jeesuksen maanpäällistä toimintaa. Hänessä Jumalan apu ihmiskuntaa kohtaan on tullut niin lähelle kuin se vain voi tulla.
Kun kysyin saarnan valmisteluun osallistuneelta rippikouluryhmältä, kenen sanoihin on helppoa luottaa, kaksi sanaa nousi ylitse muiden: luotettava ja tuttu. Luotettava ja tuttu! Mahtoiko tämä olla myös evankeliumissa esiintyvän sadanpäällikön mielessä, kun hän tuli Jeesuksen luokse. Hän oli todennäköisesti kuullut, että Jeesus pystyi parantamaan ihmisiä, joilla ei muuten ollut toivoa. Kapernaum oli jonkin aikaa Jeesuksen kotikaupunki, jossa hän opetti ihmisille Jumalan valtakunnasta ja teki tunnustekoja. Kapernaum oli Jeesuksen aikana asukasluvultaan vain hieman suurempi kuin entinen Haukivuoren kunta oli. Eli todennäköisesti tuo roomalainen upseeri ajatteli Jeesuksesta, että tähän mieheen voi luottaa. Tämä mies on tuttu. Häntä uskaltaa lähestyä.
Kun ajattelen rippikoulun tavoitetta, eikö se ole juuri siinä, että Jeesuksesta voisi meillekin tulla luotettava ja tuttu. Kun kohtaamme vieraan ihmisen, olemme useimmiten varuillamme. Emme uskalla avata sydämen sopukoita emmekä olla oma itsemme. Huonot puolet pyrimme peittämään kokonaan, koska emme tahdo vieraiden ihmisten tietävän, mitä paheita kannamme mukanamme. Se, mikä meissä on herkkää ja haavoittuvaista, on vieraan ihmisen läsnä ollessa visusti pakattu niin tiukkaan pakettiin, ettei sieltä vahingossakaan raotu mitään.
Miten on, kun kohtaamme Jeesuksen? Kohtaamme hänet täällä jumalanpalveluksessa. Onko hän meille luotettava ja tuttu? Vai onko hän meille vieras ja outo? Vaikka Jeesus olisikin meille vieras ja tuntematon, me emme ole kuitenkaan Jeesukselle tuntemattomia. Raamatun mukaan Jumala on luonut ihmisen sisintä myöten. Häneltä ei pieninkään luumme ole salassa. Eikä ole sellaista paikkaa, minne voisimme mennä Jumalan katseen ulottumattomiin.
Mutta miten me voisimme oppia tuntemaan Jeesuksen? Miten hänestä tulisi meille luotettava ja tuttu? Siten, että olemme mahdollisimman paljon hänen lähellään. Meidän on opittava tuntemaan, millainen Jeesus on ihan oikeasti. Jos tietomme jostakin ihmisestä perustuu vaikka iltapäivälehtien lööppeihin, voimmeko oikeasti sanoa, että tunnemme hänet? Tai jos käsityksemme jostakin ihmisestä perustuvat siihen, mitä olemme hänestä kavereilta kuulleet, voimmeko sanoa tuntevamme hänet? Emmekö ole silloin aika pinnallisten mielikuvien varassa Vastaavasti jos tietomme Jeesuksesta ja Jumalasta pohjautuvat omiin ennakkoluuloihin tai huhupuheisiin, olemme hakoteillä.
Siksi tarvitsemme paikkoja, joissa Jeesus on läsnä ja jossa voimme kohdata ja oppia tuntemaan häntä. Näin hänestä tulee meille luotettava ja tuttu. Me tarvitsemme Raamattua, jonka kautta opimme tuntemaan, mitä Jeesus on tehnyt, mitä hän on opettanut ja puhunut. Mutta me tarvitsemme myös ehtoollista. Kun eilen puhuimme siitä, kenen sanoihin on helppo luottaa, luki eräässä paperissa: rikkaiden. Tarkemmin ajateltuna tätä voidaan soveltaa Jeesukseen. Hän on nimittäin niin rikas, että hänellä on varaa joka sunnuntai antaa meille kaikki rikkaudet, mitä hänellä on. Hän laittaa joka sunnuntai parasta pöytään. Järjellä ajateltuna tämä ei avaudu, sillä tarjoamiset vaikuttavat halvoilta: pala leipää ja tilkka viiniä. Mutta näissä leivässä ja viinissä on kaikki, mitä tarvitsemme: syntien anteeksisaaminen, lääke pahaa omaatuntoa vastaan, iankaikkinen elämä, vapautus tuomiosta ja kadotuksesta. Mitä tämä on Jeesukselle maksanut? Vastaus on: kaiken. Hänen kunniansa, hänen elämänsä, hänen henkensä. Jeesus kärsi ja kuoli ristillä, jotta ei olisi mitään, mikä voisi erottaa meidät Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Eikö tällaiseen kaveriin voi luottaa ja eikö hänen kanssaan tee mieli tulla tutuksi?
Sadanpäällikkö luotti Jeesuksen sanoihin. Hän uskoi, että se, mitä Jeesus sanoo, pitää paikkansa. Ja näin tapahtui. Monet ihmiset sanoisivat uskovansa Jumalaan, jos Jumala tulisi heidän luokseen, näyttäisi itsensä. Mutta sadanpäällikkö oli aivan oikein ymmärtänyt, ettei tämä ole tarpeen. Jeesus oli valmis tulemaan sadanpäällikön kotiin. Näin Jumala itse olisi tullut sadanpäällikön kotiin ja näyttänyt itsensä, sillä juuri Jeesuksessahan me kohtaamme Jumalan. Mutta sadanpäällikkö sanoi: ”sano vain sana ja palvelijani paranee”. Jeesus hämmästeli tätä ja piti tätä oikeana uskona. Sitä se olikin. Kun me tahdomme oppia tuntemaan ja luottamaan Jeesuksen, ei meillä ole mitään muuta keinoa kuin luottaa Jeesuksen sanoihin. Se, mitä Jeesus Raamatussa lupaa, pitää paikkansa. Kun Jeesus sanoo, että jokainen, joka uskoo häneen, saa syntinsä anteeksi ja pääsee taivaaseen, se pitää paikkansa. Kun Jeesus sanoo, ettei hän aja luotaan ketään pois, se pitää paikkansa. Kun Jeesus sanoo olevansa ainoa tie Jumalan luo, se pitää paikkansa.
Mutta mitä tarkoittaa, että ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen? Entä se, että idästä ja lännestä tulee monia, jotka saavat käydä Jumalan valtakunnassa aterialle? Jeesuksen aikalaiset torjuivat Jeesuksen. Heille Jeesus ei ollut luotettava ja tuttu, vaan vieras ja outo. He eivät uskoneet Jeesuksen sanoja, vaan olivat valmiit naulitsemaan hänet ristille. Kuitenkin juuuri heillä oli aitiopaikka luottaa ja tutustua Jeesukseen. Sitä he eivät tehneet. Entä me? Kun Jeesus tulee luoksemme, lähetämmekö hänet tarpeettomana pois? Vai avaammeko sydämemme ja sanomme: Tässä olen. Tahdon uskoa elämäni sinun käsiisi. Ole sinä auttajani hädän hetkellä. Anna sinä anteeksi pahat tekoni. Vie minut perille taivaaseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)